3.6.2013 13:00 - 16:00

Tervetuloa kokemaan, mitä taideperustainen toimintadynamiikka voi tarkoittaa SOTE-organisaation uudistamisessa!

Demo on tarkoitettu juuri sinulle kehittämisestä ja innovaatiotoiminnan edistämisestä vastaava johtaja, esimies tai päällikkö. Demo on nimensä mukaan demonstraatio siitä, miten teatteria – tutkimusperustaista teatteria – voi hyödyntää omassa organisaatiossa haasteellisten asioiden tarkasteluun ja muutoksen toimeenpanemiseen.

Demossa käymme läpi yhden yhteistoimintaalueen esimerkkitapauksen avulla päätöksentekoon liittyviä käytännön solmuja ja avaamme niitä yhdessä. Esimerkkitapaus on viiden kunnan luottamushenkilöiden, peruspalvelukeskus Oivan ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston sekä Lahti School of Innovationin yhteistyöprojekti "Sosiaali- ja terveyssektorin henkilöstön ja kuntapäättäjien yhteistyön kehittäminen soveltavan teatterin keinoin”.

Yhteistyöprojektin tavoitteena on tiivistää yhteisöllisyyttä sosiaali- ja terveysalan toimijoiden ja kuntapäättäjien kesken, sekä luoda osapuolien välille parempaa, kuuntelevaa kumppanuutta. Projektin rahoittaa Työsuojelurahasto. Keskeisenä kysymyksenä näyttäytyy päätöksenteon problematiikka liittyen sosiaali- ja terveysalan toimintaan ja sote-uudistukseen.

Asiantuntijoina sinun lisäksesi ovat:

- Kokemuksia tutkimusperustaisen teatterin soveltamisesta, Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitoksen johtaja Aino Eerola

- Työn uudistaminen käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan filosofialla ja praktiikalla, Lappeenrannan teknillisen yliopiston dekaani, professori Vesa Harmaakorpi

- Tutkimusperustainen teatteri organisaation kehittämistyössä tiedon ja ymmärryksen rakentumisen välineenä, Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Helinä Melkas

- Taidelähtöiset menetelmät organisaation uudistamisessa, erikoistutkija, KTT ja Susinno Oy:n toimitusjohtaja Tuija Oikarinen

- Taidetyöskentely sosiaali- ja terveysalan arjessa. Kokemuksia TAIKA-hankkeesta, Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian projektipäällikkö Anu-Liisa Rönkä

- Tutkimusperustainen teatteri SOTE –alalla erikoistutkija, FT Anne Pässilä & tutkimusperustaisen teatteriryhmän Organisaatioteatterin toimijat: Suvi-Jonna Martikainen, Pirre Toikkanen, Raili Heikkilä, Osku Leinonen, Vellu Koho, Ilmari Myllynen ja Laura Mellanen

ILMOITTAUTUMISET 29.5.2013 MENNESSÄ: raija.tonteri@lut.fi

Lisäinfoa: anne.passila@lut.fi, GSM +358 40 035 1466

Kategoria:
Konferenssi ja seminaari
Kohderyhmä:
Yrittäjät ja ammatinharjoittajat
Kehittäjät, päättäjät ja rahoittajat
Sijainti:
Hollolan yläasteen auditorio, Terveystie 8
Hollola