17.11.2014 09:00 - 17:00

Kolmatta kertaa järjestettävän Tuottajapäivän ohjelma on monimuotoinen ja houkuttelee paikalle sekä ammattituottajia, alan opiskelijoita että muita tuottajuudesta, taiteesta ja kulttuurista kiinnostuneita ympäri Suomen.

Kattava katsaus tuottajuuteen
Tuottajapäivä tarjoaa lumoavia tarinoita, tiukkaa faktaa, verkostoja, kontakteja sekä vinkkejä että ideoita tuleviin haasteisiin.

Lotta Niemisen johdolla kohti kansainvälistä menestystä. Sekä Euroopassa että USAssa luennoinut Nieminen saapuu nyt Helsinkiin ja kertoo Tuottajapäivässä henkilökohtaisesta menestyksestään ja työskentelystä kansainvälisissä työprojekteissa.

Siiri Kilpiällä on monta hattua, mutta yksi näky. Saamme ainutlaatuisen katsauksen kansainväliseen tapahtumatuotantoon ja työntekotapoihin. Millä eväillä tuottaja lähtee ulkomaille – mitä oppeja tulee mukaan Suomesta, mitä selviää vasta paikanpäällä?

Niksu Väistö ja Janne Hallenberg LiveNationilta tuovat tuulahduksen kansainvälisen artistituotannon puolelta.

Heidi Lehmuskumpu tuntee varainhankinnan. Suomessa erilaiset varainhankintametodit kulttuurialalla vasta nostavat päätään, kun Heidi Lehmuskummulla on jo kansainvälistä kokemusta kulttuuri- ja taideorganisaatioiden varainhankintastrategian luomisesta.

Elina Räsänen, Holvin Market Entry Manager kertoo tämän päivän eurooppalaisille tekijöille luodusta modernin teknologian ja käytettävyyden pankkipalvelusta.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen http://www.tuottajapaiva.fi/ohjelma/

Kotisivu: http://www.tuottajapaiva.fi/

Kategoria:
Konferenssi ja seminaari
Kohderyhmä:
Yrittäjät ja ammatinharjoittajat
Kehittäjät, päättäjät ja rahoittajat
Sijainti:
Lasipalatsi
Helsinki