27.3.2012 14:45 - 18:00
Suosittu Viihteelle!-valmennus saa jatkoa perjantaina 27.4. klo 14.45-18.00. Koulutuspaikkana on tuttuun tapaan Akun Tehdas Ylöjärvellä ja mukaan mahtuu 150 musiikkialasta kiinnostunutta ja alalla jo toimivaa henkilöä.
Valmennuksen avaa talon tervehdyksellä Akun Tehtaan tuotantopäällikkö ja Eppu Normaalin kitaristinakin tunnettu Juha Torvinen, jonka jälkeen ääneen päästetään Suomen eturivin artistit Paleface ja Kotiteollisuuden Jouni Hynynen, jotka toimittaja Timo Isoahon haastattelemina kertovat, miten heidän uransa alkoi ja minkälaista reittiä pitkin se kulki. He kertovat myös mitä tekisivät tänä päivänä toisin ja mitkä seikat olivat ratkaisevassa asemassa heidän urallaan. Paljonko biisien lisäksi oli merkitystä taustajoukoilla ja jopa hyvällä tuurilla?
Radio Rockin ja Aallon Mikko Koivusipilä avaa kuulijoille radiomaailmaa, mikä rooli musiikilla siinä on ja miten biisit voivat päästä rotaatioon. Hän kertoo myös radiotutkimuksista ja tavoista lähestyä radioiden musiikkipäälliköitä.
Suomalaisten musiikkialan startup -yritysten uuteen aaltoon kuuluvan LiveMusicStage.comin toimitusjohtaja Antti Eronen on aiemmin toiminut mm. musiikkiteknologina, laulunopettajana ja verkkopalvelujen suunnittelijana. Entinen nörtti ja nykyinen Excelin pyörittäjä kertoo, miten bändit, artistit ja managerit saavat enemmän irti uusista nettipalveluista promootiotyökaluina. Erosella on mukanaan myös kiinnostavimmat uutiset SXSW 2012 -messuilta.
Viihteelle!-valmennus on maksuton, mutta edellyttää ennakkoilmoittautumisen.
Valmennus järjestetään yhteistyössä Luovan Tampereen ja Pirkanmaan Taidetoimikunnan kanssa.
www.viihteellevalmennus.fi
Lisätietoa:
Akun Tehdas
Juha Torvinen, Taija Holm
03 410 8800
tiedotus(at)akuntehdas.fi
Kotisivu: http://www.viihteellevalmennus.fi