Keskiviikko 17.8.2011 07:19

Kestävä kilpailukyky edellyttää yhä nopeampaa uusiutumista. Luovaa johtamista ja innovatiivisuutta tukevaa johtajuutta tarvitaan niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Menestyvän liike- ja palvelutoiminnan kehittämiseen tarvitaan taitoihin, tunteisiin ja kokemuksiin perustuvaa monialaista osaamista ja tekemisen tapoja. Taidealojen toimijoilla on opittavaa liiketoiminnan ammattilaisilta, jotka sitä vastoin tarvitsevat osaamista luovan työn tekijöiden ja prosessien johtamisesta.

Leadership & Innovation Management kehitysohjelma pureutuu johtajuuden ajankohtaisiin haasteisiin neljän kansainvälisen valmennusjakson avulla. Ohjelman pääteemoja ovat muun muassa: Luovien ihmisten ja prosessien johtaminen, monialainen projekti- ja verkostojohtaminen, Palvelumuotoilu luovan liiketoiminnan kehittämisen ja uudistamisen välineenä, Strateginen Design ja perinteisen liiketoiminta-ajattelun rajojen ja roolien rikkominen.

Koulutuksen järjestää Pienyrityskeskus osana Sibelius-akatemian hallinnoimaa Johde-hanketta.

Kehitysohjelman hinta on 720€. Lähipäivien lisäksi on mahdollisuus osallistua pienryhmätyöskentelyyn, jossa käsitellään osallistujien kiinnostuksen mukaan kunkin työtehtävissä esiintyviä erityishaasteita. Pienryhmätyöskentely on osallistujille maksuton.

Ohjelmahaku avautuu syyskuun alussa. Kokonaisuuteen valitaan noin 20 osallistujaa hakemusten perusteella.

Lisätietoa ja hakuohjeet: mia.erlin(at)aalto.fi

Kehitysohjelman esite (alustava ohjelma).

« takaisin