Maanantai 31.10.2011 13:15

Suomessa kuvattavista elokuva-, TV- ja mainostuotannoista on mahdollista saada huomattavaa liiketaloudellista ja imagollista hyötyä. Asiaa edistää Location / Destination Finland –hanke (OSKE).

Ota hyöty irti! Projektisuunnittelija Tiina Laasonen ja projektikoordinaattori Päivi Söderström työskentelevät Helsingissä. Tiina keskittyy Suomen markkinointiin kansainvälisille tuotannoille ja antaa niille neuvontaa mm. kuvauspaikoista ja palveluista sekä työryhmän ja kaluston saatavuudesta. Päivin vastuulla on kansallisen elokuvakomissiotoiminnan vakiinnuttaminen ja siihen liittyvien toimenpiteiden eteenpäinvienti sekä sidosryhmäyhteistyö.

Turussa työskentelevä projektisuunnittelija Johanna Harju vastaa hankkeessa elokuvamatkailusta. Tavoitteena on kehittää prosesseja ja työkaluja, joiden avulla matkailuyritykset voivat entistä paremmin hyödyntää tuotantojen tarjoaman potentiaalin omassa liiketoiminnassaan.

Hankehallinnosta ja –koordinaatiosta vastaava projektipäällikkö Tanja Ahven-Posio työskentelee Rovaniemellä.

Hanketta koordinoi Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO. Elokuvamatkailuosuuden toteuttajana toimii Turun Seudun Kehittämiskeskus.

Ota yhteyttä:

Projektipäällikkö

Tanja Ahven-Posio, tanja.ahven-posio(at) leofinlan d.fi , p. 040 766 2115

Projektikoordinaattori

Päivi Söderström, paivi.soderstrom(at) leofinland .fi , p. 040 134 6852

Projektisuunnittelija

Johanna Harju, johanna.p.harju(at)turku.fi, p. 050 559 0532

Projektisuunnittelija

Tiina Laasonen, tiina.laasonen(at) leofinland. fi , p. 0400 888 454 www.experiencebusiness.fi/locationdestination  

« takaisin