Uusi pääomarahasto Vision+ rahoittaa uusiin digitaalisiin kuluttajatuotteisiin, peleihin ja mobiili- ja tietokonesovelluksiin. Vision+ rahoittaa itse tuotetta eikä yritystä.
Uusi pääomarahasto Vision+ keskittyy digitaalisiin kuluttajatuotteisiin, peleihin sekä mobiili- ja tietokonesovelluksiin kaikille alustoille. Sijoitettavat tuotteet voivat toimia esimerkiksi älypuhelimissa, pleikonsoleissa, pilvipalveluissa tai vaikka Facebookissa. Vision+ rahoittaa kohdeyhtiön tuotekehitystä ja kaupallistamista ja sen tavoitteena on myös auttaa kohdeyritystä asiakashankinnassa ja kassavirran luomisessa.
Vision+-pääomasijoitusyhtiö perustettiin viime vuoden syksyllä. Sen ensimmäisiksi sijoittajiksi ovat Nokian lisäksi tulleet Microsoft, Kasvurahastojen rahasto, Sitra ja Teollisuussijoitus.
Rahaston alkupääoma on 25 miljoonaa euroa, ja pääoman suunnitellaan kasvavan 50–100 miljoonaan euroon. Tyypilliseksi rahaston sijoituksen kooksi arvioidaan 50.000 – 500.000 euroa, ja sijoituksia suunnitellaan tehtävän yli 200 hankkeeseen sekä Suomessa että ulkomailla.
Mielenkiintoiseksi rahaston tekee se, että ei sijoita tukemiensa yhtiöiden osakepääomaan vaan itse tuotteeseen. Sijoitusmalli perustuu sen sijaan tulojen jakamiseen yrityksen ja sijoittajan välillä. Sijoittajan tuotto muodostuu tuotteen myynnistä jaettavista rojalteista. Näin se ei laimenna yhtiöiden omistajien omistusosuuksia.
Lisätietoja Vision+-kotisivuilta