Luovan Suomen kokoon kutsuma Policy-työryhmä kokoontui maaliskuun alussa Musiikkitaloon keskustelemaan yliopistojen roolista osana uusiutuvaa taloutta. Työryhmän tavoitteena on avata keskustelua talousrakenteen murroksesta muun muassa työ-, elinkeino- ja innovaatiopolitiikan sekä koulutus- ja kulttuuripolitiikan näkökulmista.
Elämystalous, luova talous, uudistuva/uusiutuva talous, soveltava taide… Työryhmä oli yhtä mieltä siitä, että käsitekeskustelun lisäksi nyt kaivataan rohkeaa tekemisen meininkiä. ”Muutostrendien tunnistamisen sijaan tulisi miettiä missä haluamme olla 10 vuoden päästä ja tehdä sen mukaisia valintoja ja päätöksiä”, Petra Tarjanne totesi.
Työryhmän yhteinen viesti oli, että kulttuurilla ja taiteella riittää annettavaa yhteiskunnan eri sektoreille. Luova talous työssä -hanketta valmistelevan Merja Niemen mukaan kulttuuri- ja taidelähtöistä osaamista voitaisiin merkittävästi enemmän hyödyntää myös osana työelämän kehittämistä. ”Oleellista on konkreettinen ja tavoitteellinen yhdessä tekeminen, learning by doing -asenteella”, Silja Suntola kiteytti.
Työryhmän mukaan yliopistojen ja yhteiskunnan vuorovaikutuksessa tulisi korostaa tiedon ohella myös taitojen merkitystä sekä uusiutuvaa, kulttuuriperustaista osaamista ja asiantuntijuutta. Yliopistot voisivat tarjota tulevaisuuden osaamiseen liittyvää koulutusta, esimerkiksi luovan johtamisen saralla. ”Taiteesta löytyy huipputason leadershippia”, vakuutti Osmo Palonen.
Tavoitteen saavuttamiseksi riittää vielä tehtävää. Hyvien esimerkkien lisäksi tarvitaan avarakatseista, sektorirajat ylittävää ajattelua, jossa tavoitetila uskalletaan nähdä oman organisaation rajoja pidemmällä. Johtajuutta tarvitaan siis joka tasolla.
Policy-työryhmä kokoontuu seuraavan kerran vielä ennen kesää. Työryhmätapaamisten pohjalta laaditaan toimenpidesuositukset yliopistojen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämiseksi.
Työryhmän jäsenet:
Annukka Jyrämä, Aalto-yliopisto
Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Taideyksikkö
Teuvo Metsäpelto, Valtionvarainministeriö
Marjo Mäenpää, Aalto-yliopisto
Marianne Möller, tmi MM
Merja Niemi, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Kehittämisyksikkö
Osmo Palonen, Sibelius-Akatemia, Täydennyskoulutus
Jari Perkiömäki, Sibelius-Akatemia
Silja Suntola, Aalto-yliopisto/Luova Suomi
Petra Tarjanne, Työ- ja elinkeinoministeriö, Elinkeino- ja innovaatio-osasto
Riitta Ylätalo, Helsingin TE-toimisto, Kluuvi