Ulla Vehmasaho • Maanantai 19.3.2012 08:54

Tämän osoitti todeksi Signmark, Marko Vuoriheimo, Kaustisella Pieniä Ihmeitä -tapahtumassa. Kuurojen vanhempien kuuro lapsi on tehnyt levytyssopimuksen musiikkijätti Warnerin kanssa, kiertänyt Alexander Stubbin kanssa YK:n lähettiläänä maailmalla. Markon mukaan kyse on asenteesta. Hän on saanut nenilleen niin paljon, että mikään ei enää pelota. Jos jotain haluaa se on vain tehtävä.

"Vuoriheimon esitys oli vaikuttava. Pieniä Ihmeitä on tarjonnut monia muitakin esimerkkejä oikealla asenteella syntyneistä kasvutarinoista. Sellaisistakin, joiden merkitystä ja menestystä ei voi mitata pelkästään rahassa", Antti Huntus TEM Luovien alojen verkostosta toteaa.

Pieniä Ihmeitä -tapahtuma on kolmen ministeriön (OKM, MMM ja TEM) yhteinen tapahtuma, jonka tarkoituksena on paitsi tuoda esiin eri alueiden ihmeitä, myös koota yhteen laajasti luovan talouden ja kulttuurin kehittäjiä, riippumatta rahoitustahosta tai siitä, onko kyseessä taiteenalan kehitys vai aluekehitys.

"Kehittämisessä on vallalla siiloajattelu. Möllötellään omassa siilossa eikä tiedetä mitä naapurisiilossa tapahtuu. Pieniä Ihmeitä on yksi mahdollisuus kurkistaa naapurisiilon elämään, tuulettaa ajatuksiaan ja saada aikaan uudenlaista yhteistyötä", Juha-Matti Markkola MMM Maaseutuverkostoyksiköstä sanoo.

"Hyötyjiä ovat olleet arjen puurtajat, jotka ovat palautteen mukaan saaneet lisää virtaa, ideoita ja kumppaneita työhönsä. Eniten palautteessa on kiitetty yritystarinoita, jotka tekevät tapahtumasta inhimillisen, sekä matkapäivän hidasta tunnelmaa, joka antaa mahdollisuuden tutustua toisiin ja pohtia yhdessä nähtyä ja kuultua."

Laaja kohdejoukko on myös OKM Kulttuuriteemaryhmän Heli Talvitien mielestä yksi tapahtuman vahvuuksia:

"Osallistujat pääsevät tutustumaan uusiin luovan talouden ja kulttuurin kehittäjiin. Tärkeätä on, että tapahtuma kiertää vuosittain alueelta toiselle. Pienet ihmeet, ihmisten tahto ja taito tehdä sekä kekseliäisyys, ovat erilaisia eri alueilla."

Juha-Matti Markkolan mukaan Pienien Ihmeiden, kuten muidenkin kehittämisseminaarien, sudenkuoppana on sortuminen hallinnolliseen liturgiaan.

"Viranomaistietoa pitää olla, mutta sopivassa määrin. Kaustisella oli hyvä ja tarpeellinen paketti hallinnon ohjelmasanomaa. Mutta enemmän pitäisi olla uskallusta ravistella käsityksiä kehittämistyön tavoitteista ja tavoista."

Pienien Ihmeiden konsepti, toisiaan täydentävät seminaari ja retkipäivä, toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan, mutta kehittämisen varaakin on. Kertokaa ajatuksianne ja ideoitanne. Ja ennen kaikkea – kuka ottaa kopin 2013 Pienistä Ihmeistä?

Lähetä ideoitasi: heli.talvitie(at)minedu.fi

« takaisin