Tuija Kauppinen, LEO • Maanantai 14.5.2012 10:30

Suomi esiintyy ensimmäistä kertaa omalla paviljongilla Cannesin elokuvajuhlilla 16.–25.5.2012.

Suomi esiintyy ensimmäistä kertaa omalla paviljongilla Cannesin elokuvajuhlilla 16.–25.5.2012.

Suomen elokuvakomissio ja alueelliset elokuvakomissiot yhteistyökumppaneineen jakavat paviljongissa Suomi-tietoa ja järjestävät tapahtumia kansainvälisille elokuva-alan ammattilaisille. Paviljongissa on mukana myös suomalaisia tuotantoyhtiöitä.

"Cannes on erinomainen tilaisuus nostaa Suomen kansainvälistä tunnettuutta elokuvien kuvauspaikkana. Tavoitamme omalla paviljongilla valtavan määrän kansainvälisiä elokuvantekijöitä", sanoo Päivi Söderström Suomen elokuvakomissiosta.

Kansainväliset esimerkit osoittavat, että elokuvatuotannoilla on mahdollista saada kuvausalueelle ja koko maalle huomattavaa taloudellista ja imagollista hyötyä.

Kansainvälinen kiinnostus Suomea kohtaan elokuvien kuvauspaikkana on kasvussa. Ulkomailta saapuu jatkuvasti kyselyitä Suomen kuvauskohteista sekä elokuva- ja mainoskuvauksiin liittyvästä palvelutarjonnasta.

Cannesin elokuvajuhlat on yksi maailman merkittävimmistä elokuva-alan tapahtumista, jossa kokoontuu 25 000 elokuva-alan ammattilaista yli sadasta maasta.

Suomessa toimii neljä alueellista elokuvakomissiota (Lapin, Pohjois-, Itä- ja Länsi-Suomen elokuvakomissiot), jotka markkinoivat alueitaan kuvauspaikkana niin suomalaisille kuin ulkomaisille elokuva-, TV- ja mainostuotannoille.

Lisätietoja:

Päivi Söderström                                   
Suomen elokuvakomissio                      
040 134 6852
www.filmfinland.fi                                       

Johanna Karppinen
Lapin elokuvakomissio
040 820 7575

www.filmlapland.fi

Pauliina Eronen                                   
Pohjois-Suomen elokuvakomissio          
044 703 7532    

www.nffc.fi

Teija Raninen
Länsi-Suomen elokuvakomissio
050 5590 549

www.wffc.fi

« takaisin