Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry on käynnistänyt yhdessä muiden musiikkialalla toimivien kanssa Pumpun: hankkeen, jolla tuetaan suomalaisten musiikintekijöiden menestymistä. Luova Suomi tekee Pumpun kanssa viestintäyhteistyötä ja seuraa Pumpun vaiheita verkkosivuillaan.
Tähtäimessä on, että menestyvien suomalaisten musiikintekijöiden määrää kasvatetaan, tekijöiden reittiä kansainvälisille markkinoille helpotetaan ja tekijöiden verkostoitumista edesautetaan. Pumpussa mukana olevat uskovat, että musiikintekijöiden polkua kohti ammattilaisuutta ja kansainvälistä menestystä voidaan avata järjestelmällisellä työllä ja yhdessä tekemisellä.
”Tälle hankkeelle on selvä tilaus. Olemme käyneet kevään ja kesän aikana esittelemässä hanketta lukuisille musiikkialan vaikuttajalle ja vastaanotto on ollut innostunutta ja positiivista. Suomalaisen musiikkialan menestys tehdään yhteistyöllä ja on ollut hieno huomata, että tahtoa riittää niin tekijöillä kuin muillakin toimijoilla”, Teoston varatoimitusjohtaja Kari Paananen toteaa.
Pumppu-hanketta oli käynnistämässä tiistaina Finlandia-talolla Helsingissä yli 50 toimijaa. Mukana oli edustettuna niin musiikkiala, opetusala, media kuin politiikankin maailma.
”Suomalainen luova teollisuus on erittäin vaikutusvaltainen, mutta se on vaikutusvaltainen vain, jos se puhaltaa yhteen hiileen ja tekee yhdessä asioita. Tätä toivon Teoston käynnistämältä hankkeelta, yhteistä agendaa ja näkemystä”, sanoo kansanedustaja Mikael Jungner.
Ensimmäisen työpajan myötä alan toimijoiden voimin ryhdytään kartoittamaan mm. musiikkiopetuksen roolia perusopetuksessa sekä sitä, miten suomalainen musiikkiala pystyy parhaalla tavalla hyödyntämään kansainvälistymisen reitit.
Seuraava työpaja hankkeen tiimoilta järjestetään maaliskuussa 2013.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Katri Sipilä, Teosto, 040 580 3430
varatoimitusjohtaja Kari Paananen, Teosto, 040 547 4544
Liity Pumppu-hankkeen avoimeen Facebook-ryhmään ja seuraa hanketta YouTubessa.
Lähde: Teosto ry:n tiedote 25.9.2012.