Heidi Välkkilä • Keskiviikko 7.11.2012 10:39

Seinäjoella ensimmäistä kertaa esitettävä Fame-musikaali saa ensi-iltansa 12. tammikuuta 2013. Musikaalin työryhmä haluaa tarjota kulttuurielämyksiä myös erityisryhmille ja tämän vuoksi yksi esityksistä toteutetaan viittomakielelle tulkattuna yhteistyössä Oy Mokoma Ab:n kanssa.

 

Seinäjoella ensimmäistä kertaa esitettävä Fame-musikaali saa ensi-iltansa 12. tammikuuta 2013. Koskettavan kasvutarinan pääosissa ovat esittävien taiteiden opiskelijat, joiden elämä on täynnä ystävyyttä, intohimoa ja rakkautta. 1980-luvun New Yorkiin sijoittuva musikaali säkenöi aikakautensa henkeä ja tuo aidon kasaritunnelman Rytmikorjaamolle.

Musikaalin työryhmä haluaa tarjota kulttuurielämyksiä myös erityisryhmille ja tämän vuoksi ehdotettiin yhteistyötä viittomakielen tulkkausta ja opetusta tuottavalle Oy Mokoma Ab:lle. Innostus yhteistyöhön syntyi heti ja sen seurauksena Mokoman viittomakielen tulkit viittovat iltanäytöksen 19.1. 2013. Kyseinen näytös on suunnattu erityisesti kuulovammaisille, mutta myös muut ovat tervetulleita. Viittomakielen tulkit ovat asiakkaiden käytössä Rytmikorjaamolla sisääntulosta lähtien koko illan ajan.

Musikaali on Seinäjoen ammattikorkeakoulun kulttuurituottajaopiskelijoiden näyttelemä, laulama ja tuottama musikaali. Musikaalin ohjaa Kimmo Kovanen, musiikkivastaava on Satu-Maarit Veikkola ja koreografiat laatii Noora Kolanen. Bändi koostuu pääosin Centria ammattikorkeakoulun musiikkipedagogiopiskelijoista. Viime vuonna vastaavana opiskelijoiden musikaalituotantona nähtiin erittäin vakuuttavasti henkiin herätetty Rocky Horror Show.

www.famemusikaali.fi 
www.facebook.com/Famemusikaali
www.mokoma.fi 

« takaisin