AVEK palkitsee luovan alan innovatiivisia tuote- ja palveluideoita cd² -pitchauskilpailussa perjantaina 1.2.2013 Hotel Katajanokan luovassa miljöössä Helsingissä. Luova Suomi tarjoaa päivän aikana mahdollisuuden pitchausvideon kuvaamiseen.
CD²-pitcauskilpailuun ilmoittautuminen jatkuu vielä 16.1. saakka, jonka jälkeen mukaan mahtuneille ilmoitetaan pitchausaika henkilökohtaisesti. Myös karsiutuneille ilmoitetaan sähköpostitse. Kilpailu on avoin kaikille.
On myös mahdollista ilmoittautua pelkkään kilpailun ohessa järjestettävään miniseminaariin sähköpostitse heidi.moberg(at)diges.info - mukaan mahtuneille ilmoitetaan sähköpostitse.
CD² -tapahtumassa palkitaan innovatiivisia ja kulttuurisia luovan alan tuote- ja palvelukonsepteja 2500€ jatkokehityspalkinnolla. Lisäksi kilpailussa jaetaan 2500€ palkinto päivän parhaalle pitchaukselle. Jaettavat palkinnot myönnetään opetus- ja kulttuuriministeriön AVEKille osoittamista määrärahoista.
Luova Suomi on mukana tapahtumassa tarjoamalla mahdollisuuden pitchausvideon kuvaamiseen. Videon/pitchauksen kesto on 30-60 s ja sen tulee olla jo olemassa oleva luovan alan tuote/palvelu/osaaminen. Mukaan mahtuu 10 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Videoiden parhaimmisto julkaistaan Luova Suomen Pitchaus-TV:ssä. Osallistuja saa videon myös omaan käyttöönsä.
CD² -tapahtuman päättää miniseminaari, joka tarjoaa ajankohtaista tietoa luovan alan tuotekehityksestä sekä esimerkkejä menestyneistä kehityshankkeista.
Ilmoittaudu mukaan pitchaamaan 16.1.2013 mennessä verkkolomakkeella.
Lisätietoa tapahtumasta: www.kopiosto.fi/avek ja oheisesta tiedotteesta.