Sitra kokosi syksyllä 2012 Kestävä talous -foorumin. Poikkiyhteiskunnallisen foorumin tavoitteena on tunnistaa talousajatteluun vaikuttavia muutosvoimia. Sitra etsii nyt ideoita, ratkaisuja tai jo käynnistyneitä hankkeita, joiden avulla rakennetaan kestävää taloutta.
Onko sinulla hanke tai idea, joka vie eteenpäin kestävän talouden ajattelua? Entä edistäisikö ideasi esimerkiksi ruohonjuuritason taloudellista toimintaa, uudenlaista yrittäjyyttä tai globaaleja kestäviä ratkaisuja taloudellisesti, sosiaalisesti tai ekologisesti?
Kerro ideastasi tai hankkeestasi oheisella lomakkeella 16.1.2013 mennessä. Kolme parasta palkitaan 1000 euron palkintosummalla. Lisäksi toimijat parhaiden ideoiden ja hankkeiden takana pääsevät esittelemään ideoitaan talouspolitiikan päättäjille ja verkostoitumaan muiden kestävän talouden tekijöiden kanssa.
Lisätietoa Sitran verkkosivuilta.