Hyvä juttu!

Osiossa esittelemme ajankohtaisia, mielestämme hyviä juttuja luovilta aloilta. Hyvä juttu! voi olla kehittämisväline, yritys tai osaaja tai erityisen luova alue tai kaupunki. Tiedätkö kiinnostavan jutun? Kerro siitä meille!

Aiemmin julkaistuihin Hyviin juttuihin voit tutustua täällä.

« takaisin Lisää hyvä juttu »

Teoston käynnistämä Pumppu-hanke yhdistää musiikkitoimialaa

kuva

Pumppu toimii kiinnitysalustana musiikkialan eri projekteille. Tavoitteena on luoda lisää menestystarinoita vahvistamalla sekä tekijöiden, että alalla toimivien yhteistyötä ja verkostoja.

Pumppu on koko musiikkitoimialan kokonaisvaltainen ja pitkäjänteinen kehityssuunnitelma, tapa ja toimintamalli, joka rakentaa toimijoiden yhteistä näkemystä alan keskeisimmistä kehittämistarpeista ja pyrkii luotsaamaan näitä käytäntöön. Pumpun myötä musiikkiala on kokoamassa rivejään ja viemässä asioita eteenpäin verkostomaisella tavalla. Paitsi alan sisäisesti, verkosto toimii toimijoiden ja ratkaisijoiden välillä. Hyviä käytäntöjä ja tiedonkulkua pyritään levittämään ja monistamaan, ja uusia toimintatapoja ja -malleja rakentamaan. Oppia ammennetaan esimerkiksi urheilun maailmasta, jossa strateginen toiminta ja systemaattinen yhteistyö eri sidosryhmien välillä on hyvin kehittynyttä.   

Tavoitteena on luoda musiikintekijän menestyspolku. Pumpussa samassa putkessa ovat kaikki musiikin tekijät; harrastajaksi ryhtyvät, heistä osaajiksi kasvavat kuin myös osaajista menestyjiksi jalostuneet. 

”Viime vuosina osaajien menestymisen tukeminen on tuottanut hyviä tuloksia kansainvälisillä markkinoilla. Nyt kiinnitetään huomiota myös putken alkupäässä oleviin harrastajiin. Pumpussa menestyjiksi kasvaneet musiikintekijät voivat jakaa osaamistaan muille osaajille ja heidän kanssaan myös putken alkupäässä oleville harrastajille”, toteaa Teoston varatoimitusjohtaja Kari Paananen. 

Pumppu pyrkii tuomaan nostetta koko musiikkialalle tähtäämällä musiikin harrastajamäärän kasvuun, ammattiin johtavan koulutuksen kehittämiseen, sekä musiikintekijöiden kotimaiseen ja kansainväliseen menestykseen. Hankkeen tarkoituksena on nostaa musiikin tekemisen arvostusta ja lisätä näkyvyyttä. Lokakuussa järjestetyn ensimmäisen hanketyöpajan jälkeen ensimmäiset alahankkeet ja työryhmät ovat aloittaneet konkreettisen työskentelyn, ja vuoden 2013 alussa toiminta laajenee uusien pilottien ja hankkeiden myötä.  Pumpun ohjausryhmä on myös aloittanut toimintansa ja hankkeen tekijätiimi saanut lisäresursseja. Hanke sai ohjausryhmäänsä merkittävän joukon suomalaisia yhteiskunnallisia vaikuttajia, ja hankkeen koordinaattori aloitti työnsä joulukuussa.

Hankkeella on avoin Facebook -ryhmä osoitteessa www.facebook.com/groups/musapumppu/
 
Lisätietoja:
Pumpun hankekoordinaattori Mikko Pietinen, 040 730 2021
mikko.pietinen(at)teosto.fi.

Teksti: Mikko Pietinen
Kuva: Saxophone, jing.dong (CC Attribution-NonCommercial)