Teosto ja Music Finland suunnittelevat uudenlaisen pysyvän koulutusohjelman aloittamista yhteistyössä Seinäjoen ammattikorkeakoulun, Sibelius-Akatemian Seinäjoen yksikön ja Seinäjoen kaupungin kanssa. Koulutus on tarkoitettu ammattimaiseen musiikin tekemiseen ja menestyksekkääseen uraan tähtääville musiikintekijöille.
Hankkeen työnimenä on Teosto-akatemia, ja koulutuksen on tarkoitus sijoittua Seinäjoen Rytmikorjaamolle. Koulutuskonseptin vuosi sitten aloitettua suunnittelua jatketaan parhaillaan ja tähtäimessä on, että koulutus voisi alkaa jo syksyllä 2014. Koulutus kestäisi kaksi vuotta ja koostuisi päätoimisesta opiskelusta.
Sibelius-Akatemia on toteuttanut biisintekijöille suunnattua Hittitehdas –koulutusta vuodesta 2006 lähtien. Täydennyskoulutuksena järjestettyjä ohjelmia on toteutettu paitsi pääkaupunkiseudulla myös Hittitehdas Pohjanmaa -nimellä Seinäjoen yksikössä vuonna 2009.
- Nyt käynnissä olevassa Teosto-akatemian valmisteluhankkeessa on tarkoitus selvittää, miten koulutuskokonaisuus rakentuu ja kuinka voimme parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntää olemassa olevan koulutusosaamisen ja sitä hyödyntäen rakentaa jotain uutta ja pysyvämpää, pohtii Seinäjoen yksikön koulutuspäällikkö Mika Virkkala.
Hittitehdas Live oli MARS 2013 –tapahtuman yhteydessä toteutettu kokeilu, jossa biisinkirjoittajat koottiin vuorokaudeksi keskelle MARS –tapahtumaa tekemään musiikkia. Viisi kirjoittaryhmää työsti musiikkia mm. Jannika B:lle ja Janna Hurmerinnalle. Lopputuloksena oli hämmästyttävän pitkälle edenneitä biisejä ja kokeilu myös toi biisinkirjoitusprosessia tutuksi suuremmalle yleisölle.
- Suomessa on nykyisellään tarjolla huipputason musiikkiopetusta, joka painottuu kuitenkin liiaksi muiden tekemistä nuoteista soittamiseen. Musiikkimme menestyminen koti- ja ulkomailla tarvitsee ammattilaisuuteen valmentavaa pysyvää koulutusta biisintekijöille ", Teoston hallituksen puheenjohtaja Kim Kuusi sanoo.
- Opiskelijat pääsevät työharjoitteluun ja verkottuvat jo opiskelun aikana muiden alalla toimivien kanssa. Toivomme voivamme tarjota opiskelijoille huippuluokan työskentely-ympäristön ja koulutussisällöt sekä kehittää opiskelua, joka luo lisää musiikkialan yrittäjyyttä ja avaa kanavia kansainvälisille musiikkimarkkinoille, kertoo koulutushankkeen suunnittelussa mukana toiminut Jani Jalonen Teostosta.
Suunniteltu Teosto-akatemia kokoaa myös vahvan kansainvälisen partneriverkoston esim. Ruotsin Musik Makarna- ja Saksan Popakademie-organisaatioiden kanssa.
Teosto-akatemia on osa laajempaa Pumppu-hanketta, jolla Teosto pyrkii yhdessä useiden musiikkialalla toimivien oppilaitosten, yritysten ja muiden organisaatioiden kanssa kehittämään ammattimaisen musiikintekijän menestyksen mahdollisuuksia. Hanke julkistettiin 6. helmikuuta alkaneella MARS-festivaalilla Seinäjoella.