Pirita Tolvanen • Maanantai 15.4.2013 15:17

Kolmannen lähteen taustalla olevaan kehittämisohjelmaan "Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana" haetaan mukaan uusia hankkeita! Haun teemana ovat monialaiset ja poikkisektoraaliset hyvinvointipalvelut, joten haettavassa projektissa tulee olla mukana vähintään kaksi eri toimialaa. Rahoitusta voi saada esimerkiksi yhden kunnan alueella tapahtuva hanke, jossa mukana ovat kunta sekä paikallisia kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen yhdistyksiä. Tarkoituksena on saada monialaisista palvelukokonaisuuksista joko käytännön kokemuksia tai selvitys- ja kartoitustietoa.

Haussa ovat suhteellisen pienet, selvitystyyppiset hankkeet, jotka toteutetaan lump sum eli kertakorvausmenettelyllä. Kertakorvausmenettelyllä rahoitettavan hankkeen julkisen rahoituksen enimmäismäärä on 50 000€.

Haussa haetaan kahdentyyppisiä selvitysprojekteja:

  • Selvitys kartoittaa monialaisten yhteistyörakenteiden ja yhteisen palvelutuotannon haasteita ja esteitä eri menetelmin sekä tekee sen pohjalta oppaan/ohjeen/toimintamallin monialaiseen/poikkisektoraaliseen palvelutuotantoon.
  • Selvityksenä toimii yhden alueen tai yhteistyöverkoston käytännön pilotointi, jonka lopputuloksena syntyy yhteistyörakenne ja toimintamalli hyödynnettäväksi muillakin alueilla sekä hanke- ja normaalitoiminnassa selvityksen jälkeen. Selvitysprojekti voi olla oppimisprosessi ja pilotti monialaisen yhteistyörakenteen muodostamisesta, mutta samalla se tuottaa yleisesti hyödynnettävän oppaan ja/tai mallin toiminnan edellytyksistä ja haasteista.

Projektissa tulee hyödyntää kehittämisohjelmassa jo toteutetuissa hankkeissa saavutettuja tuloksia, kehitettyjä toimintamalleja ja tehtyjä selvityksiä. Näitä listattuna alle.

Hakijan ohjeet, kehittämisohjelman kuvaus, haun teemat ja arviointikriteerit sekä kustannusmallia koskevat ohjeet löytyvät hakusivulta.

Hakemukset tulee tehdä sähköiseen EURA2007 -järjestelmään ja toimittaa myös allekirjoitettuna paperiversiona 17.5.2013 klo 16.15 mennessä Lapin ELY-keskuksen kirjaamoon.

Tutustu myös näihin:

Lisätiedot:
Ylitarkastaja Marika Lindroth,
Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,
Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri -vastuualue,
marika.lindroth(at)ely-keskus.fi,
puh. 0295 037 082

« takaisin