Torstai 18.4.2013 11:25

Avustuksella tuetaan taiteen ja kulttuurin kehittämishankkeita kunnissa ja alueilla.

Opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuripolitiikan strategian (2009) mukaan vuoteen 2020 mennessä kulttuuria koskevat asiat ovat tulleet osaksi alueellista ja muuta yhteiskunnan kehittämistä, kulttuuripalvelut ovat tasa-arvoisesti kaikkien saatavissa ja saavutettavissa, taidelaitosten kehittämistoiminta on aktiivista, eri väestöryhmien osallisuus ja harrastusmahdollisuudet toteutuvat ja kansalaiset osallistuvat aktiivisesti kulttuurielämään.

Näitä tavoitteita edistääkseen opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa haettavaksi valtionavustukset taiteen ja kulttuurin kehittämishankkeisiin kunnissa ja alueilla. Hankkeiden tavoitteena on edistää taide- ja kulttuuripalveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta ja poistaa niihin osallistumiseen liittyviä alueellisia, sosiaalisia ja taloudellisia esteitä. Rahoitettavien hankkeiden tulee kohdistua uusiin tapoihin järjestää ja tuottaa taide- ja kulttuuripalveluja ja kulttuuritoimintaa sekä lisätä ihmisten osallisuutta kulttuuriin.

Hakuaika päättyy 20.5.2013.

Lisätietoja

Opetus- ja kulttuuriministeriön sivut

Kirsi Kaunisharju puh. 0295 3 30144, sähköposti: etunimi.sukunimi@minedu.fi.

« takaisin