Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on yhdessä Culture Finlandin kanssa teettänyt selvitykset kulttuurimatkailun kehittämisestä.
Kulttuurista särmää matkailun kehittämiseen kartoittaa kehittämistyön perustaksi ajankohtaisia linjauksia ja hyödynnettäviä kulttuurisia voimavaroja. Se on osoitettu kaikille kulttuurimatkailun toimijoille.
Eurooppalainen kulttuurimatkailun edistäminen ja Suomi - yhteisistä haasteista laajapohjaisiin ratkaisuihin kartoittaa Euroopan unionin matkailu- ja kulttuuripoliittisia linjauksia, ohjelmia ja hankkeita. Se antaa laajan katsauksen kansallisen kulttuurimatkailun kehittämisen taustaksi. Selvitys auttaa sisältöjen kehittämistä niin paikallistason verkostoitumisessa ja hanketyössä kuin maakuntatason edistämistoimien arvioinnissa ja resursoinnissa. Selvityksen pääviesti on, että Suomi voisi osaltaan tuoda esille pohjoisen Euroopan moninaista kulttuurista omaperäisyyttä kulttuurimatkailun yhteiseurooppalaisten sisältöjen monipuolistamiseksi.
Selvitykset on kirjoittanut Marianne Lehtimäki.
Lisätietoja: