TEKIJÄ - Teattereiden kiertuejärjestelmä -hankkeen loppumetreillä avataan KOKIJA - Esittävän taiteen ostajatietokanta.
TEKIJÄ -hankkeessa keväällä 2013 tehtyyn ostajamarkkinakartoitukseen saatiin kaiken kaikkiaan 210 vastausta. Kartoituksessa esittävän taiteen ostajien kirjo osoittautui laajaksi. Suurin osa vastaajista ilmoitti talous- ja tilaresurssiensa puolesta pystyvänsä ostamaan kevyitä ja pienimuotoisia esityksiä. Kartoitukseen osallistuneita pyydettiin myös liittymään mukaan ostajatahoista koottavaan kansalliseen tietokantaan. Vastaajista 107 lähti mukaan ja näistä koottu KOKIJA - Esittävän taiteen ostajatietokantaan on nyt avattu kaikkien käytettäväksi.
KOKIJA:n avulla esityksiä tuottavat teatterit, ryhmät ja yksittäiset taiteilijat voivat etsiä vierailuja vastaanottavia tahoja. Esityksen ostajalle KOKIJA tarjoaa kanavan omista tarpeistaan ja vaatimuksistaan kertomiseen. Tavoitteena on saada esittävän taiteen kysyntä ja tarjonta kohtaamaan entistä paremmin.
Rekisteröityneinä on teattereita, festivaaleja, kuntia, kouluja, kulttuurikeskuksia ja palvelutaloja ympäri Suomea. Ostajatahot on tietokannassa jaoteltu maantieteellisen sijainnin ja organisaatiomuodon mukaan. Näiden lisäksi tahoja voi etsiä esitystilojen, tyylilajien ja kohdeyleisön perusteella.
Tietokannalla halutaan tarjota tukea esitysten myyntiin ja vierailutoiminnan suunnitteluun. Ostajatahojen tietojen lisäksi sieltä löytyy mallipohja esitystarjoukselle. Siinä on otettu huomioon kaikki olennainen tieto, jota ostaja tarvitsee. Tämän lisäksi kartoituksesta julkaistu raportti löytyy tietokannasta. KOKIJA:n kehitystyötä jatketaan ja tavoitteena on rakentaa myös sivusto esityksiä tarjoaville tahoille.
KOKIJA:n käyttö ja sinne rekisteröityminen on ilmaista. Tietokanta löytyy osoitteesta: WWW.KOKIJA.INFO
Lisätiedot 30.8.2013 asti:
Saara Moisio
projektikoordinaattori
050 318 6883
saara.moisio(at)uta.fi
TEKIJÄ – Teattereiden kiertuejärjestelmä – Turnénätverk för Teater
Tutkivan teatterityön keskus