Syyskuussa osa Seinäjoen seudun oppilaitoksista ja niiden henkilökunnasta ja opiskelijoista pääsee opettelemaan musiikintekoa tietokoneen avulla osana matalan kynnyksen musiikinteon koulutuskiertuetta. Koulutuksen kohderyhmänä ovat erityisesti oppilaitosten opettajat, jotka voivat jatkossa välittää osaamistaan eteenpäin. Myös oppilaat pääsevät osallistumaan koulutukseen. Tavoitteena on rohkaista opettajia ohjaamaan yksinkertaisella laitteistolla musiikin tekemistä ja innostamaan nuoria tekemään omaa musiikkia.
Biisintekoprosessia havainnollistetaan helppokäyttöisellä, mutta monipuolisella ja maksuttomalla GarageBand-ohjelmistolla, joka löytyy kaikista Applen Mac-tietokoneista. Samaa sovellusta ovat hyödyntäneet mm. maailmanluokan artistit Rihanna, Nine Inch Nails ja Fall Out Boy.
Musiikinteon koulukiertue alkaa 16.9. ja siihen kuuluvat Koulutuskeskus Sedu Kurikassa, Ilmajoen Jaakko Ilkan koulu, Ylistaron lukio, Lapuan lukio sekä Etelä-Pohjanmaan opiston Rytmimusiikkiopiskelijat. Koulutukset ovat osa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Virtalähde-hanketta ja ne toteutetaan yhteistyössä Seinäjoen seudun lasten ja nuorten rytmimusiikkiverkosto Louhimon kanssa.