Peliteollisuus on ollut houkutteleva ala niin kansainvälisesti kuin myös Suomessa. Peliyhtiöt Supercell ja Rovio ovat toimineet esimerkkeinä Suomen pelialan kansainvälisestä menestyksestä. Myös pelien soveltaminen - tai pelillistäminen - muissa konteksteissa on herättänyt kiinnostusta. Peleillä voidaan muuttaa monenlainen tekeminen hauskaksi ja interaktiiviseksi.
Esimerkiksi YLE uutisoi Itä-Suomen yliopiston ja Savonia ammattikorkeakoulun vetämästä tutkimushankkeesta, jossa pyritään kehittämään pelillisiä keinoja terveysalalla. Tavoitteena on löytää uusia innovaatioita ja pelillistää terveydenhuollon laitteita kuluttajamarkkinoille. Tekesin rahoittamassa hankkeessa myös Rovio on mukana yhteistyössä.
Esimerkkejä pelillistämisestä löytyy Suomessa myös muilta aloilta. Valmennukseen erikoistunut asiantuntijayritys Altonova kehitti yhteistyössä pelifirma Tribe Oy:n kanssa Lateral Gallery-valmennuspelin, joka on tarkoitettu työelämätaitojen oppimiseen. Tarinapohjaisessa pelissä on hyödynnetty taiteen menetelmiä, jossa tiimit ja yksilöt voivat luovalla tavalla ratkaista tosielämästä kumpuavia tilanteita ja kysymyksiä.
Pelillistäminen herättää laajaa kiinnostusta monipuolisen sovellettavuutensa ja sen kautta myös taloudellisen houkuttelevuutensa vuoksi. Kuten peliteollisuudella, myös pelien soveltamisessa on globaali markkinapotentiaali.
Kuva: wizzer2801 (Flickr, Creative Commons)