Perjantai 25.10.2013 15:02

Tampereen yliopiston Tutkivan teatterityön keskuksen hallinnoima Vaikuttava sirkus -hanke järjestää joulukuussa juhlaseminaarin yhdessä Pirkanmaan Taikalampun kanssa, yhteistyössä mukana ovat myös Tampereen kaupunki ja Lempäälän kunta, Kulttuurikeskus Pii Poo ja Sorin Sirkus sekä Tampereen yliopiston Viestinnän, median ja teatterin yksikkö.

Kulttuuri vaikuttaa! -seminaari järjestetään 12.–14.12.2013 Tampereella.

Torstaina 12.12. juhlitaan 10-vuotiasta Taikalamppu-verkostoa ja tutustutaan sen
kulttuurikasvatusohjelmiin Tampereella ja Lempäälässä, kuullaan Vaikuttava sirkus -
hankkeen saavutuksista sekä Sorin Sirkuksen ja Kulttuurikeskus Pii Poon sosiaalisen
sirkuksen toiminnasta. Lisäksi tarjolla on useita työpajoja.

Perjantaina 13.12. keskiössä on taidelähtöisten menetelmien vaikuttavuus. Päivä alkaa
työpajoilla, lounaan jälkeen tutustutaan Vaikuttava sirkus -hankkeen tuoreeseen
tutkimukseen sirkuksen hyvinvointivaikutuksista sekä Taikalampun valtakunnallisen
arvioinnin tuloksiin. Iltapäivällä aloitetaan seminaarin kansainvälinen osuus, kun vieraat
Cirque du Mondesta, Cirque du Soleilin sosiaalisen sirkuksen ohjelmasta, julkistavat
sosiaalisen sirkuksen tutkimuksia ja projekteja esittelevän karttansa. Päivän päätteeksi
tutustutaan myös Galway Community Circuksessa Irlannissa tehtyyn vaikutustutkimukseen
sirkuksesta onnellisuutta tuottavana harrastuksena.

Lauantai 14.12. on kokonaan kansainvälinen ja päivän työskentelykieli on englanti.
Esimerkkejä sosiaalisen sirkuksen hyvinvointivaikutusten tutkimuksesta ja erilaisista
sosiaalisen sirkuksen projekteista saadaan Pohjois-Irlannista, Kanadasta, Australiasta,
Ranskasta, Uudesta-Seelannista, Italiasta, Afganistanista ja Yhdysvalloista sekä luentojen,
paneelikeskustelujen että työpajojen muodossa.

Sunnuntaina 15.12. kokoonnutaan vielä brunssin merkeissä Tutkivan teatterityön
keskukselle keskustelemaan kansainvälisestä yhteistyöstä ja sosiaalisen sirkuksen
tutkimuksen seuraavista askeleista.

Seminaari on ilmainen ja avoin kaikille, mutta ennakkoilmoittautuminen vaaditaan tilojen
rajallisen kapasiteetin vuoksi.

Ennakkoilmoittautuminen on avoinna 25.11. saakka osoitteessa:
https://elomake3.uta.fi/lomakkeet/10854/lomake.html.

Lisätietoja:

Noora Honkanen, projektikoordinaattori, Vaikuttava sirkus -hanke
noora.honkanen(at)uta.fi
puh. 050 413 6859.

Lue ohjelma (pdf)
Lue kutsu (pdf)

Kuva: Vaikuttava sirkus -hanke / Sirkus Magenta

Vaikuttava sirkus –hanke (2011-2014) jatkaa Sosiaalinen Sirkus -hankkeen (2009-2011)
jalanjäljillä suomalaisen sosiaalisen sirkuksen kehittämistyötä. Hankkeen päätavoitteena on
antaa sirkusorganisaatioille työkaluja sirkuksen hyvinvointivaikutusten todentamiselle ja
näin parantaa sosiaalisen sirkuksen toiminnan rahoitusmahdollisuuksia ja alan
ammattilaisten työllistymistä.
 
Hankkeessa järjestetään sirkusopetusta eri puolilla Suomea, kehitetään sirkuksen
hyvinvointivaikutusten tutkimiseen käytettäviä menetelmiä, lisätään kuntien ja sirkusten
välistä vuoropuhelua, myydään työhyvinvointipalveluita ja järjestetään työseminaareja,
joissa tuotteistetaan sirkuksen hyvinvointipalveluita yhdessä sirkusten ja kuntien kanssa
sekä tehdään kansainvälistä yhteistyötä.
 
Vaikuttava sirkus -hanke on Tampereen yliopiston Tutkivan teatterityön keskuksen (osa
Viestinnän, median ja teatterin yksikköä) hallinnoima ja Lapin elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskuksen pääasiallisesti rahoittama ESR-hanke. Muita rahoittajia ovat
hankkeessa mukana olevat kaupungit: Tampere, Turku, Vantaa, Lempäälä ja Oulu, sekä
hankkeen osatoteuttajina toimivat sirkukset: Sorin Sirkus, SirkusUnioni, Sirkus Magenta,
Kulttuurikeskus Pii Poo, Oulun Tähtisirkus ja Monitaideyhdistys Piste.
 
Lisätietoja: www.vaikuttavasirkus.fi
 
Taikalamppu on lastenkulttuurikeskusten valtakunnallinen verkosto. Yksitoista
kulttuurikeskusta ympäri Suomea kehittävät lasten ja nuorten kulttuurin menetelmiä ja toimintamalleja. Jokaisella keskuksella on oma kehittämistehtävänsä. Pirkanmaan Taikalampun muodostavat Tampereen kaupungin Taidekaarikulttuurikasvatusohjelma ja Lastenkulttuurikeskus Rulla sekä Lempäälän kunta ja Kulttuurikeskus Pii Poo. Pirkanmaan Taikalampussa kehitetään monitaiteisen kulttuurikasvatuksen menetelmiä, erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kulttuuripalveluja sekä sosiaalisen sirkuksen toimintamalleja. Taikalamppua tukee opetus- ja kulttuuriministeriö.
 
Lisätietoja: www.taikalamppu.fi
« takaisin