AVEK palkitsee luovan alan innovatiivisia tuote- ja palveluideoita cd²-pitchauskilpailussa perjantaina 7.2.2014 Hotel Katajanokalla Helsingissä.
cd²-kilpailu haastaa heittäytymään ja testaamaan oman idean menestysmahdollisuuksia sekä kehityspotentiaalia asiantuntijoista koostuvan tuomariston edessä.
cd² -pitchauskilpailussa yhdistyvät jo toista kertaa c²- ja d² -kilpailut, jotka ovat osa
AVEKin DigiDemo- ja CreaDemo-rahoitusohjelmia. Kilpailun aikana tuomaristot palkitsevat innovatiivisia ja kulttuurisia luovan alan tuote- ja palvelukonsepteja 2500€ jatkokehityspalkinnolla. Lisäksi kilpailussa jaetaan 2500 € palkinto päivän parhaalle pitchaukselle. Jaettavat palkinnot myönnetään opetus- ja kulttuuriministeriön AVEKille osoittamista määrärahoista.
Kilpailun kahden linjan tuomaristossa on mukana alan parhaita asiantuntijoita.
• c² tarjoaa väylän luovan alan yritysten ja kulttuurialan ammattilaisten
tuotekehityshankkeisiin, joissa etsitään uusia tuote- tai palveluinnovaatioita.
• d² painottaa erityisesti digitaalisiin kanaviin tehtäviä kulttuurisia sisältö- ja
palveluideoita.
cd² -kilpailun yhteydessä toteutetaan miniseminaari, joka tarjoaa ajankohtaista tietoa luovan alan tuotekehityksestä sekä esimerkkejä menestyneistä kehityshankkeista.
Lisäksi Luova Suomi mahdollistaa pitchauksen filmaamisen 10:lle ensimmäiselle ilmoittautuneelle päivän aikana. Pitchausvideoiden parhaimmisto julkaistaan Luovan Suomen verkkosivuilla, Pitchaus-TV:ssä. Osallistuja saa videon myös omaan käyttöönsä. Ilmoittautumiset sähköpostiosoitteeseen: luovasuomi(at)aalto.fi ja viestiin otsikko: cd²-pitchauskilpailu.
Kilpailuun pääsee mukaan 64 osallistujaa, jotka valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Henkilökohtainen ilmoittautuminen kaikille avoimeen kilpailuun tapahtuu 2.12.2013—13.1.2014 AVEKin sivuilla www.kopiosto.fi/avek.
Lisätietoja:
Asiantuntija Helena Pekkarinen, puh. 040 7632 623, helena.pekkarinen(at)diges.info
Lisätietoja saa myös AVEKin toimistosta, puh. 09 4315 2350.