Hakuaika moniin taiteen ja kulttuurin avustuksiin on käynnissä alkuvuodesta. Esimerkiksi luovan talouden ja kulttuuriyrittäjyyden kehittämishankkeisiin tarkoitetun CreaDemon hakuaika päättyy 28.2.2014.
CreaDemo-avustuksia myönnetään tänäkin vuonna. Kohteena ovat yritykset, alan ammattilaiset tai ammattitoimintaa harjoittavat yhdistykset, jotka pyrkivät luomaan uusia luovien alojen ja kulttuuriyrittäjyyden tuote- tai palveluinnovaatioita. Määrärahan tavoitteena on synnyttää uusia, luovaan osaamiseen perustuvia tai sitä hyödyntäviä tuotteita, palveluita tai menetelmiä.
AVEK myöntää opetus- ja kulttuuriministeriön sille osoittamasta määrärahasta avustuksia luovien alojen ja kulttuuriyrittäjyyden kehittämishankkeisiin. Jaettavan määrärahan suuruus on noin 450 000 euroa.
Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) sivuille on koottu tietoja ja hakuohjeita myös muista kulttuuriin ja taiteeseen liittyvistä avustusmäärärahoista ja niiden hakemisesta. Mukana on monia mm. kulttuurin vientiin liittyviä avustuksia, joiden hakuaika on ajankohtainen.
Lue lisää CreaDemosta tästä.
Lue lisää OKM:n avustuksista tästä.