Vaikka Suomi on jo tunnettu muotoilustaan, on taideteollinen taide yhä piilossa oleva myyntivaltti. Ornamo käynnistää kuvataiteen ja taidekäsityön kotimaista ja kansainvälistä markkinatilannetta selvittävän hankkeen, jonka avulla luodaan uusia toimintamalleja myynnin edistämiseksi.
”Hanke vastaa todelliseen tarpeeseen, sillä kentältä puuttuu syvällistä tietoa taiteen markkinoista. Tällä hetkellä suomalainen taide ei näy kansainvälisellä kentällä riittävästi, vaikka meillä on loistavia taiteilijoita, joilla on kaikki mahdollisuudet kansainväliseen uraan”, sanoo hanketta luotsaava asiantuntija Anna Rikkinen.
Tutkimuksella aiotaan kehittää välittäjien palveluita monipuolisemmaksi vastaamaan uuden ostajasukupolven kysyntää. Rikkisen mukaan myyntikanavien avautuminen ja välittäjätoiminnan lisääminen edistävät samalla alalla työskentelevien toimeentuloa.
Tutkimuksen tulokset ja jatkotoimenpiteet julkistetaan syksyllä 2014
Markkinatutkimus toteutetaan kyselytutkimuksella, jolla kartoitetaan kotimaisen kuluttajan tarpeita. Vientiverkostoa tutkitaan asiantuntijahaastatteluin sekä taideteollisen taiteen kotimaisten ja ulkomaisten markkinoiden kartoituksella.
Tutkimuksen tulokset ja toimenpide-ehdotukset julkistetaan syksyllä 2014. Markkinatutkimus on pilotti, jonka tuloksia voidaan soveltaa myös muille visuaalisen taiteen aloille.
Taideteollinen taide tänään
Laajimpia taideteollisuudesta kumpuavia nykytaiteen alueita ovat keramiikka- ja tekstiilitaide. Niiden lisäksi joukkoon voidaan lukea mm. nykykorutaide, lasitaide, käsitteelliseen sisältöön pohjaava kokeellinen muotoilu sekä wearable art -pukutaide. Suomalaiselle taiteelle on kysyntää kansainvälisillä markkinoilla, mikä ilmenee mm. yksittäisten keramiikka-, koru- ja tekstiilitaiteilijoiden menestymisenä kansainvälisellä kentällä.
Suomessa ensimmäistä kertaa tehtävä taiteen markkinatutkimus on saanut Euroopan sosiaalirahaston tukea. Hankkeen tuen on myöntänyt Hämeen ELY-keskus.
Lisätiedot
Anna Rikkinen
anna.rikkinen(at)ornamo.fi
p. 046 878 2571
www.ornamo.fi/taiteenmarkkinatutkimus