AVEK palkitsi kaksitoista luovan alan sisältöideaa perjantaina 7.2.2014 järjestetyssä cd²-tapahtumassa Helsingissä. Palkituille myönnettiin 2 500 euroa hankkeiden jatkokehittelyä varten. Yksi palkituista hankkeista sai lisäksi 2500 euron tunnustuksen parhaasta pitchauksesta.
Luovien alojen ja digitaalisten sisältöjen osaajille suunnatussa cd²-pitchauskilpailussa noin 50 osallistujaa esitteli tuote- ja palveluideoitaan. Ideoita kuultiin muun muassa esittävien taiteiden, muotoilun, musiikin, pelien, ohjelmistojen ja monenlaisten kulttuuripalveluiden taitajilta. Parhaan pitchauksen palkinto meni Arttu Volannon "Blast from the Past"-konseptille.
Tapahtuman yhteydessä järjestettiin miniseminaari, jossa puhujana oli Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tutkija Essi Pöyry, joka antoi vinkkejä luovan alan innovaatioiden myyntiin. Lisäksi seminaarissa kuultiin kaksi case-esimerkkiä digitaalisten sisältöjen ja muotoilun aloilta. Fisher King Productionsin Nymfit-fantasiadraamasarjaa esitteli sarjan luoja, ohjaaja ja käsikirjoittaja Miikko Oikkonen. Agit-Cirk-ryhmän ja Treeform Oy:n yhteistä KomsioDome-projektia esitteli Treeformista Maxim Narbrough.
Lisätietoa sekä listan kaikista palkituista voi lukea AVEKin verkkosivuilta.
Huom! Luova Suomi tarjosi cd²-kilpailun osallistujille mahdollisuuden oman pitchauksen videokuvaamiseen. Uudet Pitchaus-TV:n videot ovat nyt katsottavissa "Mikä luova talous?" -osiossa sekä Luovan Suomen Youtube-kanavalla.
Vuoden 2014 cd²-tapahtumassa yhdistyivät toista kertaa c² ja d² -kilpailut, jotka ovat osa AVEKin DigiDemo- ja CreaDemo-rahoitusohjelmia, ja jotka perustuvat opetus- ja kulttuuriministeriön määrärahoihin. c² tarjoaa väylän luovan alan yritysten ja kulttuurialan ammattilaisten tuotekehityshankkeisiin, joissa etsitään uusia tuote- tai palveluinnovaatioita. d² painottaa erityisesti digitaalisiin kanaviin tehtäviä kulttuurisia sisältö- ja palveluideoita.