Tiistai 1.9.2009 15:23

TAIVEX toteuttaa tuottajille, managereille, agenteille, galleristeille ja muille välittäjäportaan toimijoille räätälöidyn vientivalmennusohjelman. Taivexin tueksi tehty tutkimus julkistetaan 2.9.

Samalla Taivex kehittää suomalaisen taiteen vientiä ja kansainvälistymisvalmiuksia sekä syventää eri taiteen alojen kansainvälisiä yhteyksiä ja eri alueiden markkinatuntemusta.

Vientivalmennuksen toteutuksessa on mukana laaja joukko eri alojen asiantuntijoita. Hankkeen toteutuksesta vastaavat Teatterin tiedotuskeskus ja HSE Pienyrityskeskus. Tanssin tiedotuskeskus, Sirkuksen tiedotuskeskus, Näyttelyvaihtokeskus FRAME ja Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus ovat hankkeessa mukana yhteistyökumppaneina. Tiedotuskeskusten lisäksi hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Helsingin, Tampereen ja Turun kaupunkien kulttuuritoimet, jotka osallistuvat myös hankkeen rahoitukseen.

Avoin haku valmennusohjelmaan on juuri käynnistymässä, ja se käynnistyy syksyllä 2009. Ohjelmaan valitaan ammatissa jo toimivia kulttuuri- ja luovien alojen ammattilaisia. Jokaiselle osanottajalle kootaan oma opintokokonaisuus HSE Pienyrityskeskuksen toteuttamista koulutuspäivistä ja ulkomaille suuntautuvista opintomatkoista.

Luovien yritysten kansainvälistymistä selvittänyt tutkimus julkistetaan 2.9.


Vientivalmennuksen pohjana ja tukena toimiva luovien alojen yritysten kansainvälistymistä selvittänyt tutkimus julkaistaan 2.9. Selvityksessä etsittiin vastauksia kysymyksiin mm. siihen, voivatko luovat alat olla uusi merkittävä vientiala ja millä eväillä luoville aloille saadaan vientituloja.

Opetusministeriön ESR-varoin rahoittamaan selvitykseen osallistui 432 yrittäjää ja 50 asiantuntijaa sekä case-yrityksinä kahdeksan Suomen luovien alojen kärkiyritystä. Selvityksen toteutuksesta vastasivat Helsingin kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus ja Kansainvälisten markkinoiden tutkimuskeskus CEMAT.

Tutkimusraportti löytyy julkistamisen jälkeen osoitteesta www.hse.fi/pienyrityskeskus sekä Luovan Suomen sivuilta.

Lisätietoja Taivex-valmennusohjelmasta: projektipäällikkö nea.leo(at)teatteri.org

« takaisin