Perjantai 2.10.2009 12:15

Starttiraha tukee ja kannustaa alkavaa yrittäjää ja luo edellytyksiä yrityksen toiminnan kehittymiselle.

”Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittaman ja PKT-säätiön toteuttaman selvityksen kohteena oli Helsingin Kluuvin TE-toimiston starttirahan saaneiden luovien alojen yrittäjien tilanne ja toiminta starttirahapäätöksen jälkeen. Tutkimuksen kohteina olivat muun muassa yrityksen liiketoiminnan, tuotteiden/palveluiden ja markkinoiden kehittyminen starttirahapäätöksen jälkeen.

Lisäksi selvitettiin julkisten neuvontapalveluiden käyttöä, yritysten verkostoitumista, verotukseen ja taloushallintoon liittyviä ongelmia, esteitä ja ongelmia toiminnan kehittymiselle, yrittäjänä jaksamista, vertaistukea ja sen tarvetta. Tutkimukseen osallistui 33 luovien alojen yrittäjää.

Starttirahan yhteydessä järjestetyt TE-toimiston yrittäjäkurssit koettiin hyviksi ja tarpeellisiksi. Niissä yrittäjät myös verkostoituivat muiden alkavien starttirahayrittäjien kanssa. Näiden ryhmien uudelleen tapaaminen koettiin tarpeelliseksi ja hyödylliseksi. Starttirahan myöntäminen edesauttaa yksinyrittäjien toimintaedellytyksiä yrittäjyyden alkutaipaleella. Verkostoituminen yrittäjien (94 %) itsensä kokemana auttaa heitä menestymään. Täytyisi luoda myös tilaisuuksia, joissa yrittäjät kohtaavat ja verkostoituvat. Verkostoituminen auttaa myös jaksamaan yrittäjänä ja mahdollistaa vertaistuen.”

Lataa selvitys tästä.
Selvitys löytyy jatkossa myös TEM:n sivuilta (ks. Muut julkaisut ja raportit).

 

 

« takaisin