Maanantai 7.12.2009 13:05

Neljän alueellisen taidetoimikunnan yhteinen luovien alojen palveluita kehittävä Art Hub -hanke esittäytyi Brysselissä.


Art Hub –hanke esittäytyi CSES tutkimuslaitoksen kutsumana Euroopan komission Culture in Economic & Social Development - Evidence from the Structural Funds -seminaarissa. Tapahtumassa esittäytyivät useat merkittävät eurooppalaiset kulttuurialan hanketoimijat. Keskustelussa olivat erityisesti EU:n rakennerahastojen tukemien kulttuurihankkeiden taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset aluekehittämisessä.

Art Hub -hanke herätti kiinnostusta mm. Portugalissa, Ranskassa, Saksassa, Itävallassa ja Hollannissa vastaavia toimenpiteitä toteuttavissa tahoissa. Vaikka taidetoimikuntalaitoksen kaltaista organisaatiota ei olekaan kaikissa unionin jäsenvaltioissa, taide- ja kulttuurialojen elinkeinotoimintaa tukevia palveluita kehittävän Art Hub -hankkeen tavoitteet tunnistettiin ajankohtaisiksi ja tärkeiksi myös kansainvälisellä tasolla.

Tilaisuuden tulokset julkistetaan joulukuun aikana seminaarin verkkosivuilla.

Lisätietoja Art Hub –hankkeesta

 

 

 

« takaisin