Maanantai 7.12.2009 13:08

Raportti kulttuuriviennin kärkihankeavustusta saaneista projekteista avaa toimijoiden kokemuksia vientiponnisteluista.


Opetusministeriö vuodesta 2006 myöntämä kärkihankeavustus on yksi Suomen kulttuuriviennin kehittämisohjelmaan sisältyvistä toimenpiteistä. Opetusministeriön tuen arvioinnin yhteydessä haastateltujen toimijoiden kokemukset on koottu raportiksi. Raportissa esitellään muun muassa elokuvan, musiikin, kuvataiteen, teatterin, sirkuksen, kirjallisuuden, mediataiteen ja pelitoimialan vientihankkeita.

Kansainvälistyminen ja vienti tulee nähdä luonnollisena osana ammattimaista toimintaa. ”Kulttuurivientiä ja sen tukitoimia ei pidä - eikä voi - tarkastella erillään muista julkisista kulttuurin, yrittäjyyden ja viennin edistämistoimista. Vientikypsyys ja menestys kilpailluilla kansainvälisillä markkinoilla ei synny tyhjästä, eikä potentiaalia saada hyödynnettyä ilman oikein kohdistettuja julkisia investointeja. Menestymiseen vaikuttavat useat tekijät: taidekasvatus, koulutus, harrastustoiminta, ammatti- ja yritystoiminnan edellytykset ja liiketoimintaosaaminen.”, toteaa opetusministeriön neuvotteleva virkamies Kimmo Aulake raportin saatesanoissa.

Tutustu raporttiin Luovan Suomen bibliossa: Röllistä Lordiin – New Yorkista Japaniin. Kokemuksia, kertomuksia ja menestystarinoita suomalaisista kulttuurivientihankkeista. Opetusministeriö (2009)

 

« takaisin