Maanantai 14.12.2009 08:46

Viisi uutta painopistealuetta tulevat voimaan vuoden 2010 alusta.

Rahasto tukee laaja-alaisesti kulttuuriammattilaisten ja vapaaehtoissektorin pohjoismaista yhteistyötä, ja priorisoi erityisesti projekteja, jotka lisäävät:

  • toimintaa, joka on suunnattu lapsille ja nuorille
  • toimintaa, joka pyrkii lisäämään naapurikielten ymmärtämistä ja tekemään tunnetuksi Pohjoismaiden eri kieliä kulttuurin ylläpitäjinä
  • toimintaa, joka tukee uusien pohjoismaalaisten osallistumista pohjoismaiseen kulttuuriyhteistyöhön
  • toimintaa, joka toteutetaan Pohjoismaiden haja-asutusalueilla
  • toimintaa, joka tukee Länsi-Pohjolan ja muun Pohjolan välistä yhteistyötä.


Pääsääntöisesti projekteissa tulee olla mukana vähintään kolme Pohjoismaata tai itsehallintoaluetta osallistujina, järjestäjinä tai aiheina. Rahasto voi kuitenkin vuoden koeaikana joustaa kolmen maan vähimmäisvaatimuksesta, mikäli tukea haetaan toiminnalle, joka tukee uusien pohjoismaalaisten osallistumista pohjoismaiseen kulttuuriyhteistyöhön. Tällöin myös kahdenväliset projektit ovat mahdollisia tukikohteita.

Hakuaikoja on useita riippuen haettavasta summasta. Lisätietoa rahaston verkkosivuilta.

 

« takaisin