Torstai 18.2.2010 13:15

Opetusministeriön Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen kehittämisohjelman 30.10.2009 päättyneessä ESR-hankehaussa rahoitusneuvotteluihin valittiin kolme hanketta. Hankkeiden tavoitteena on tuotteistaa taidelähtöisiä menetelmiä hyvinvointialan käyttöön sekä kehittää uudenlaista johtajuutta tapahtumatuotantoon ja arkkitehtuurin ja aluerakentamisen muuttuvaan ympäristöön. 

Opetusministeriön Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen kehittämisohjelman 30.10.2009 päättyneessä ESR-hankehaussa rahoitusneuvotteluihin valittiin kolme hanketta. Hankkeiden tavoitteena on tuotteistaa taidelähtöisiä menetelmiä hyvinvointialan käyttöön sekä kehittää uudenlaista johtajuutta tapahtumatuotantoon ja arkkitehtuurin ja aluerakentamisen muuttuvaan ympäristöön. 

1. Voimaa taiteesta - palvelukehitysosaamisen edistäminen luovan alan yritysten ja hyvinvointialan välillä

Tampereen yliopisto, Tutkivan teatterityön keskus

Suomessa on viime vuosina kehitetty taidelähtöisiä menetelmiä hyvinvointialalle. Näiden menetelmien tarve lisääntyy yhteiskunnan muuttuessa ja erilaisten ongelmatilanteiden monimutkaistuessa. 

– Taidelähtöiset menetelmät, taiteen soveltavat menetelmät, eivät tähtää ainoastaan taiteen tekemiseen vaan myös välillisiin, kuten sosiaalisiin vaikutuksiin. Niiden avulla on mahdollista tukea ihmisten hyvinvointia.

Hyvinvointialan organisaatiot voivat hyödyntää taidelähtöisiä menetelmiä käytännön työssään asiakkaiden kanssa, projektipäällikkö Niina Torkko Tampereen yliopiston Tutkivan teatterityön keskuksesta kertoo. 

– Tavoitteenamme on kehittää uusia toiminnallisia menetelmiä ja työkaluja ja muokata niitä selkeiksi palvelutuotteiksi, joita hyvinvointialan organisaatioiden on helppo tilata. Tavoitteena on myös työllistää taiteen soveltavien menetelmien ammattilaisia, jotka toimivat usein freelancereina, ammatinharjoittajina tai yrittäjinä. Jatkossa he voivat tarjota uusia palvelutuotteita myös hyvinvointialan organisaatioille. 

2. Luovien alojen tapahtumatuotannon johtajaosaamisen kehittäminen

Sibelius-Akatemia

Toiminta tähtää tapahtumatuotannon johtamis- ja liiketoimintaosaamisen vahvistamiseen. 

– Tapahtumatuotannon ala on yksi nopeimmin kasvavista luovista aloista Suomessa. Meillä järjestetään vuosittain monia itsenäisesti toimivia tapahtumia. Keskinäistä koordinaatiota ei ole eikä tapahtumien keskinäistä synergiaa hyödynnetä. Tavoitteenamme onkin lisätä uudenlaista leadership painotteista johtajuutta, kehittämispäällikkö Osmo Palonen Sibelius-Akatemiasta sanoo. 

– Yksi kehittämisalue on myös julkisen tahon ja yksityisten yritysten välinen yhteistyö. Tässä keskeistä on tapahtumatuotantojen kaupunkikohtaisten brändien kehittäminen sekä tapahtumien ja matkailun yhteistyöverkoston johtaminen. Tuotantojen vaihto Suomen ja Euroopan tasolla lisää tehokkuutta. Tarkoituksena onkin järjestää myös kansainvälisiä benchmarking- ja verkostoitumisvierailuja. 

Hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan tapahtumatuotannon johtamiseen liittyvä koulutuskokonaisuus. Koulutuskokonaisuus jakautuu luovien alojen yleiseen johtamisjaksoon sekä neljään erikoistumisjaksoon. Tärkeimpänä tavoitteena on kehittää tapahtumatuotantoalan yrityksien liiketoimintaosaamista.  

3. Kestävät palikat ja kyvykkyyden roolit - tulevaisuuden johtajuusosaaminen monipuolisessa ja muuttuvassa arkkitehtuurin ja aluerakentamisen kehitysympäristössä

Culminatum Innovation Oy Ltd

Hankkeessa kehitetään menetelmä ja yhteistyö- sekä osaajaverkosto arkkitehtien tulevaisuuden johtajuuden vahvistamiseksi. Toiminnassa edistetään monialaisten kibs-alojen osaamisen johtajuutta ja kytketään toiminta osaksi kaupunkien aluerakentamisen kehitystoimintaa uusien tuotteiden ja palveluiden synnyttämiseksi. Toiminta kytkeytyy myös kansallisen asumisen osaamiskeskusohjelman toimintaan. Kumppanina toimivat Vantaan, Tampereen ja Oulun kaupungit hyödyntävät hanketta alueensa asuntorakentamisessa 

– Hankkeen tuloksena syntyy monipuolista osaamista hyödyntäviä kibs- kehitysalustoja, joissa innovaatiotoiminta vastaa ilmastomuutoksen hillitsemisen haasteeseen. Kehitettävät tuotteet ja palvelut lisäävät yritysten kestävän kehityksen liiketoimintaa. Kehitystoiminta kytketään myös kansainvälisten markkinoiden mahdollisuuksien arviointiin, sanoo projektijohtaja Tove Hagman Culminatum Innovation Oy:stä. 

Käynnissä jo 14 luovan alan hanketta

Painopistealueina haussa oli Tuotekehitys- ja palvelukehitysosaamisen edistäminen ja Johtajuusosaaminen ja -valmiuksien kehittäminen liiketoiminnassa. Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 24 kappaletta. Tukea haettiin yhteensä 10,8 miljoonan euron arvosta. 

Hankkeet arvioitiin ESR-seurantakomitean hyväksymien välttämättömien ja yleisten valintakriteerien sekä hakukohtaisten sisällöllisten kriteerien perusteella. Teknisen arvioinnin läpäisi 13 hanketta, joista pyydettiin opetusministeriön Luovien alojen kehittämisohjelmatiimiltä sisällöllinen arviointi. Kehittämisohjelman ohjausryhmä päätyi puoltamaan edellä mainitun kolmen hankkeen rahoittamista. Rahoittava viranomainen on Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 

Kehittämisohjelmasta (2007 – 2013) on tähän mennessä rahoitettu jo 14 hanketta. Näiden hankkeiden kuvaukset löytyvät verkosta www.luovasuomi.fi.  

Lisätietoja:
Kirsi Kaunisharju, OPM Luovien alojen kehittämisohjelman johtaja, puhelin 040 352 6590, kirsi.kaunisharju(at)minedu.fi 
Valtteri Karhu,ESR-koordinaattori, Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, puhelin 050 339 2508, valtteri.karhu(at)ely-keskus.fi

« takaisin