Torstai 18.2.2010 14:04

Turku 2011 -säätiö toteuttaa kulttuuripääkaupunkijärjestelyjen tueksi laajan vapaaehtoisohjelman. Vapaaehtoisia tarvitaan avuksi vaihteleviin tehtäviin suurtapahtumien avustajista info-, ensiapu- ja viestintätehtäviin.

Vapaaehtoisia pyritään saamaan listoille noin 300. Vapaaehtoisten reserviä kerätään koko vuoden 2010 ajan ja suuri tulikoe ovatkulttuuripääkaupunkivuoden avajaiset 15.1.2011. Joissakin toiminnoissa vapaaehtoisia tarvitaan jo vuonna 2010. 

- Kulttuuripääkaupungin vapaaehtoiseksi ryhtyminen ei tarkoita, että olisi sidottu toimintaan joka päivä, vaan jokaiselle pyritään löytämään sopiva määrä mielekästä tehtävää, kertoo vapaaehtoisohjelmaa koordinoiva Pauliina Mäkinen Turku 2011 -säätiöstä. 

Vapaaehtoiseksi voi liittyä yksin, yhdessä ystävien tai vaikka koko perheen kanssa. Liittyä voi täyttämällä lomakkeen joko kulttuuripääkaupungin infopisteessä Kulmassa, kirjastoissa tai netissä osoitteessa www.turku2011.fi.

Mukaan lähteville vapaaehtoisille järjestetään infotilaisuuksia ja etsitään sopivat tehtävät kevään ja syksyn aikana, ja vuoden 2011 alussa innostunut joukko on valmiina vastaanottamaan yleisön. 

Vapaaehtoisohjelmassa tehdään yhteistyötä järjestöjen kuten Suomen Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirien kanssa. Myös uusia järjestöjä otetaan edelleen mukaan yhteistyöhön. Ideana on tuoda esiin erilaisia vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia ja korostaa vapaaehtoisuuden tärkeyttä.

Vuosi 2011 on nimetty EU:n vapaaehtoistoiminnan teemavuodeksi. Tämän myötä erityistä huomiota kiinnittyy varmasti myös kulttuuripääkaupungin vapaaehtoisohjelmaan. 

Lisätietoa:
Pauliina Mäkinen, projektikoordinaattori Turku 2011 -säätiö, pauliina.makinen(at)turku2011.fi

« takaisin