Perjantai 26.3.2010 09:51

Mikkelin ammattikorkeakoulun käynnistämä Promoottori - Tapahtumatuotannon tulevaisuuden palvelumallit Mikkelin seudulla –hanke tarkastelee luovien alojen kasvumahdollisuuksia erityisesti tapahtumatuotannon näkökulmasta. 

Kulttuuri- ja vapaa-ajan tapahtumilla on merkittäviä suoria ja epäsuoria aluetaloudellisia vaikutuksia tapahtumapaikkakunnille. Tapahtumat luovat uusia työpaikkoja, houkuttelevat matkailijoita, kohentavat alueen imagoa, heijastuvat paikkakunnan verotuloihin sekä lisäävät paikallisten palveluyritysten ostovoimaa.

Tapahtumamatkailu on Etelä-Savon palveluelinkeinojen kehittämisessä ja vetovoiman lisäämisessä yhä merkittävässä asemassa. Maakunnassa järjestetään monia kansalliset ja kansainväliset mitat täyttäviä kulttuuri- ja vapaa-ajan tapahtumia. Kilpailu kuluttajien huomiosta lisääntyy kuitenkin jatkuvasti ja siksi tapahtumien jatkuva kehittäminen, uudistaminen ja uusien palvelumallien innovointi on yhä tärkeämpää. 

Promoottorin tavoitteena on kehittää Mikkelin seudun alueellisia tapahtumapalveluja ja -verkostoja sekä tapahtumiin kytkeytyvää luovien alojen yritystoimintaa.Erityisenä painopisteenä hankkeessa on venäläisille matkailijoille suunnattujen tapahtumapalvelujen kehittäminen. 

Toimintaa hallinnoi Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy ja toteutuksessa on mukana laaja joukko seudun tapahtumatoimijoita. Yhteistyökumppaneita ovat mm. Mikkelin Teatteri, Miset Oy/Mikkelin Seudun Matkailupalvelu ry, Osuuskauppa Suur-Savo, hotelli Cumulus Oy, Puuharyhmä/Visulahti, Mikke ry, Mikkelin kaupunki ja PYK. Rahoittajana EU ja Etelä-Savon Ely-keskus. 

Lisätietoja: Projektipäällikkö Heikki Martikainen, heikki.martikainen(at)mamk.fi

« takaisin