Perjantai 26.3.2010 09:57

SARKA – Luova Pohjois-Savo on koonnut kattavan kulttuurikatalogin työhyvinvoinnin edistämiseksi. 

Työstä kulttuuria: kukkurakaupalla työhyvinvointia katalogissa yli 70 pohjoissavolaista kulttuurin taitajaa ammentaa osaamisensa työyhteisöjen käyttöön: tarjolla on niin draamaa, taikuutta, musiikkia, kuvataidetta kuin kiinnostavia kulttuurikierroksiakin työporukoiden iloksi. Palvelujen kirjo on rikas, mutta niin on myös niiden sijoittuminen maakunnan alueelle: kulttuurista voi nauttia Savon sydämessä niin kaupunkien keskustassa kuin pienempien kuntien kulttuurimaisemissa. 

Katalogia jaetaan Pohjois-Savon suurimpiin yrityksiin ja julkisiin työyhteisöihin. 

Katalogi toimii kuin monivitamiini: Kulttuuripalvelut monipuolistavat tarjontaa, lisäävät sekä työyhteisöjen hyvinvointia että luovien palvelujen kysyntää ja vaikuttavat näin positiivisesti alueen elinkeinotoimintaan monin tavoin, sekä työllistäen että työssäjaksamista tukien.  

Työstä kulttuuria: kukkurakaupalla työhyvinvointia katalogi 

Lisätietoa:Minna Koskinen, tuottaja, minna.koskinen(at)kuopio.fi
Anna Vilkuna, hankejohtaja, anna.vilkuna(at)kuopio.fi

« takaisin