Maanantai 29.3.2010 21:00

Luova Suomi organisoituu huhtikuun alusta osaksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskusta, kauppakorkeakoulun kupeeseen Arkadiankadulle. 80–luvulta asti toiminut Pienyrityskeskus on keskeinen yrittäjyyden ja liiketoiminnan kehittäjä, ja aktiivinen luovien alojen ja talouden toimija. 

Koulutus-, kehitys- ja tutkimustoiminnan lisäksi Pienyrityskeskus on myös luovien alojen yrityshautomo Arabuksen kotipesä. Pienyrityskeskus on mukana useissa kansallisissa ja kansainvälisissä alan kehittämishankkeissa, myös kolmessa Luova Suomen koordinoiman kehittämisohjelman hankkeessa. Pienyrityskeskuksesta onkin nopeasti kehkeytynyt merkittävä toimija luovan talouden kehittäjänä.

Pienyrityskeskuksessa luovien alojen rooli nähdään laaja-alaisesti.  ”Luovan talouden haasteet eivät rajoitu luoviin toimialoihin, vaan koskettavat yhä vahvemmin kaikkien alojen yrityksiä, julkista sektoria unohtamatta”, toteaa Pienyrityskeskuksen johtaja Pentti Mustalampi. ”Siksi olemme satsanneet jo pitkään luovien alojen ja talouden kehittämiseen, ja tavoitteenamme on rakentua alan huippuosaajaksi kansainvälisestikin mitattuna”, hän jatkaa. 

”Suomalainen luovan talouden kehittäminen kiinnostaa tällä hetkellä kansainvälisesti. On todella merkittävää, että kehitystoiminta ankkuroituu nyt näkyväksi ja kiinteäksi osaksi yrittäjyyden kehittämistä Aalto-yliopistossa”, toteaa Luova Suomen projektijohtaja Silja Suntola. 

Lisätietoja:
Projektijohtaja Silja Suntola
Pienyrityskeskuksen johtaja Pentti Mustalampi

« takaisin