Tiistai 14.9.2010 09:46

Sillanrakentajat - luovien alojen agenttien ja managerien uuden ammattikunnan kehittämiseen tähtäävä valmennusohjelma käynnistettiin keväällä 2009 vastaamaan tarpeeseen, joka oli useasti todettu. Suomessa on valtavasti luovien alojen osaamista, mutta sen tuotteistaminen, managerointi ja myynti on suhteellisen vähäistä.  ESR-rahoituksella toteutettavan projektin ensimmäiseen kehittäjäryhmään valittiin 27 henkilöä, jotka ovat ansiokkaasti kyenneet luomaan uuden ammattikunnan ja toimintakulttuurin, tekemään asiaa tunnetuksi ja saaneet aikaan hyviä tuloksia.  He ovat perustaneet 13 uutta agenttiyritystä, jotka työllistävät jo nyt vakituisesti noin 20 henkilöä. Liikevaihtoakin on jo kohtuullisesti ja kysyntä agenttien palveluita kohtaan kasvaa. Lisätietoa agenteista ja projektista www.sillanrakentajat.fi . Haku agenttien valmennusohjelmaan on alkanut. Valmennus kestää noin vuoden ja se alkaa marraskuussa 2010. Valmennus koostuu mm. kerran kuukaudessa olevista lähikerroista (torstai- ja perjantai-illat sekä lauantai) ja se suoritetaan työn ohessa. Lähipäivät järjestetään pääosin Helsingissä, mutta niitä on mahdollista järjestää myös Lahdessa, Turussa sekä Tampereella. Rovaniemi aloittaa syksyllä vastaavan valmennuksen. Valmennuksen hinta on 900 euroa. Valmennuksen osa-alueita ovat mm. toimintakenttään ja -kulttuuriin tutustuminen, tuotteistaminen sekä myynti ja markkinointi. Keskeistä antia on vuorovaikutus luovien alojen ammattilaisten ja agenttien kanssa, kokemusperäisen tiedon vaihtaminen, keskustelut ja yhteiseen päämäärään sitoutuminen.  Lopullinen sisältö räätälöidään valitun ryhmän mukaan. Jos kiinnostuit agentiksi tulemisesta, laita vapaamuotoinen hakemus sekä CV Projektipäällikkö Taina Seitsaralle joko sähköpostitse taina.seitsara@lamk.fi tai postitse Lahden ammattikorkeakoulu/Innovaatiokeskus, Niemenkatu 73, 15140 Lahti . Hakemuksesta tulee käydä ilmi motivaatio tulla luovien alojen agentiksi. Hakuaika päättyy 4.10.2010 . Hakemusten perusteella lupaavimmat kutsutaan viikoilla 40 ja 41 käytäviin haastatteluihin. Tavoitteena on koota noin 20 henkilön ryhmä luovia aloja hyvin tuntevia henkilöitä, joilla on luonteva suhtautuminen myyntityöhön sekä hyvät ihmissuhdetaidot! Katso liite Lisätietoa Sillanrakentajat-projektista ja valmennusohjelmasta:   Projektipäällikkö Taina Seitsara                                 Erityisasiantuntija Marit Hohtokari 050 561 9611                                                          0400 816 22 taina.seitsara@lamk.fi                                              marit.hohtokari@sillanrakentajat.fi
« takaisin