Perjantai 8.10.2010 07:20

Luovat alat ovat  kasvaneet nopeasti useissa eri maissa. Euroopan komission Enterprise and Industry pääosasto on valmistelemassa aloitetta European Creative Industries Alliance:sta, jonka tavoitteena on mm. luoda yhteistyöalusta luovien alojen kehittämiseksi Euroopassa ja motivoida pk-yrityksiä hyödyntämään innovaatiopotentiaaliaan. Creative Industries Alliance -aloitteella halutaan edistää alan innovaatioiden leviäminen muille sektoreille sekä kannustaa luovuuslähtöiseen innovaatio-toimintaan. Tarjoamalla enemmän tukea vahvistetaan eurooppalaisten luovien alojen kilpailukykyä maailmanlaajuisesti. Komissio on varannut aloitteelle rahoitusta 7,5 miljoonaa euroa. Haku käynnistynee joulukuussa 2010 tai tammikuussa 2011. Jatkotyön käynnistämiseksi ja keskustelun avaamiseksi työ- ja elinkeinoministeriön Luovan talouden hanke ja opetus- ja kulttuuriministeriö järjestävät informaatiotilaisuuden European Creative Industries Alliance:sta 21.10.2010 klo 12—15 . Paikka on Designmuseo, Korkeavuorenkatu 23. Tilaisuudessa komission yksikön päällikkö Reinhard Büscher esittelee aloitteen sisältöä. Tilaisuuden tarkempi  ohjelma lähetetään myöhemmin. Osallistujia pyydetään ilmoittautumaan sähköpostitse 18.10.2010 mennessä, osoitteeseen marianne.toiskallio@pkt.fi . Tilaisuuteen pääsee 50 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Tervetuloa!   Petra Tarjanne                                       Kirsi Kaunisharju Hankepäällikkö                                      Kulttuuriasiainneuvos Työ- ja elinkeinoministeriö                      Opetus- ja kulttuuriministeriö
« takaisin