Torstai 8.7.2010 07:07

Helsingissä 13.8.2010 klo 10-16 pidettävä Kohtaus ja tilanne -työpaja on ensimmäinen syksyllä pidettävistä Dimeke-hankkeen koulutustilaisuuksista. Tavoitteena on kehittää kohtauksia sekä tilanteita ja ymmärtää niiden merkitys tarinnankerronnassa. Työpajan kohderyhmänä ovat ammattilaiset, jotka haluavat syventää osaamistaan tarinan kerrontaan liittyen esim. käsikirjoittajat, pelisuunnittelijat, digitaalisen median ja audiovisuaalisen alan ammattilaiset, mainos- ja markkinointialan ammattilaiset, sekä viestintäalan ammattilaiset. Dimeke-hanke on valtakunnallinen ESR-hanke. Tavoitteena on kehittää tarinoita ja tuotteistaa niitä esimerkiksi peleiksi, verkkopalveluiksi, audiovisuaalisiksi tuotteiksi. Lisäksi pyrimme löytämään kerronnallisia menetelmiä organisaatioiden tai tuotteiden esittelyyn. Hankkeen aikana järjestetään koulutustyöpajoja, joiden kouluttajat ovat alan ammattilaisia korkeakouluista tai digitaalisen median kentältä. Sisältökokonaisuuksiin liittyviä koulutuksia järjestetään Oulussa, Tampereella ja Helsingissä. Hankkeen päätoteuttajana toimii Oulun yliopiston koulutus ja tutkimuspalvelut, KOTU. Osatoteuttajia ovat Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun Crucible studio yhdessä Koulutus- ja kehittämispalveluiden kanssa, Metropolian ammattikorkeakoulu, Oulun seudun ammattikorkeakoulu ja Tampereen ammattikorkeakoulu. Lisätietoja: www.dimeke.fi Helsingissä järjestettävien työpajojen aiheet ja kouluttajat syksyllä 2010 ovat: 13.8. Kohtaus ja tilanne, Tove Idström 27.-28.8. Dialogi ja jännite, Robert Arpo 16.9. Pelillisyyttä sosiaaliseen mediaan, Aki Järvinen 17.9. Sosiaalinen media yhteistyön, uusien ilmaisumuotojen ja identiteetin rakentajana, Juhana Kokkonen ja Jussi Linkola 1.10. Tuotekehitystyöpaja II, Petteri Huvio ja Mika Tuomola 15.10. Luova kirjoittaminen, Taija Tuominen 29.10. Visuaalinen kerronta, Marikki Hakola 30.10. Näkökulma – Point of view (kouluttaja varmistuu elokuuhun mennessä) 19.11. Konsepti- ja käsikirjoitusanalyysi ja uudelleenkirjoittaminen, Riikka Pelo 18. tai 20.11. Testaus- ja prototypointi (kouluttaja varmistuu elokuuhun mennessä) 10.12. Pitch! –tarinan merkitys asiakkaalle (kouluttaja varmistuu elokuuhun mennessä) Tilaisuuksien hinta: 30 e/päivä
« takaisin