Maanantai 9.12.2013 11:09

Työ- ja elinkeinoministeriö on julkaissut 4.12. luovien alojen toimialaraportin, johon on koottu perustietoa luovista toimialoista eri lähteiden aineistoja yhdistäen. Toimialaraportteja on julkaistu TEM:in toimesta vuosittain, mutta tänä vuonna julkaistu raportti luovista aloista on ensimmäinen laatuaan. Samaan aikaan julkistettiin myös mainostoiminnan toimialaraportti.

Raportin tavoitteena on palvella luovan alan yrityksiä sekä alan kehitystä tukevia yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioita. Toimialan kehitysnäkymiä tarkastellaan raportissa pääosin pk-yritysten näkökulmasta.

Luovien alojen sisällyttäminen osaksi TEM:in Toimialaraportit-julkaisusarjaa on osoitus toimialan tärkeydestä osana Suomen taloutta. Kuten julkaisun saatteessa todetaan, luovat alat ovat monipuolistuneet ja toimineet uranuurtajina monella tavalla. Luovien alojen menestyminen on myös hyvä mittari talouden piristymisestä.

Lue julkaisu tästä (pdf).

Raportti on saatavissa veloituksetta myös TEM Toimialapalvelun verkkosivuilla osoitteessa www.toimialaraportit.fi.

« takaisin