Mikä Luova Suomi? (pdf)luovasuomi.fi, Twitter, FacebookYoutube, LinkedIn.

Nyt on aika kiittää kaikkia kuluneesta vuodesta ja toivottaa oikein rauhallista joulunaikaa sekä inspiroivaa vuotta 2015! Vuoden viimeinen uutiskirje tarjoaa entistä enemmän luettavaa - vaikka lomapäivien kuluksi.

 
 

Kohti isompaa kuvaa

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoima ja Luova Suomen koordinoima valtakunnallinen Luovien alojen kehittämisohjelma viimeisine hankkeineen on päättymässä. Nyt on hyvä hetki summata kehittämistyön tuloksia ja haasteita sekä katsoa luovien alojen kehittämisen tulevaisuuteen. Tässä auttavat kolme kehittämisohjelman hankkeista vastannutta projektipäällikköä sekä ohjelman arvioinnin tehnyt tutkija.

Kansainvälisen Creative Economy and Beyond -konferenssin avasi Anni Sinnemäki.


Luovien alojen omaa ääntä etsimässä

”Kehittämisohjelma on onnistunut parhaiten lisäämään keskustelua, tietoa ja osaamista luovilla aloilla ja sen toimijoiden välillä. Samalla on kannustettu kenttää yhteiseen kehittämistyöhön”, summaa ohjelman arvioinnista vastannut tutkija Mervi Rajahonka Aalto kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksesta.

Valtakunnallinen RYSÄ-tapahtuma on koonnut vuosittain satoja luovien alojen tekijöitä ja kehittäjiä verkostoitumaan, vaihtamaan ajatuksia ja inspiroitumaan. Vuonna 2012 RYSÄ valloitti Mikkelin. Kuvassa Luovien alojen verkoston vetäjä Anu Perttunen ja Luova Suomi Etelä-Savossa -hankkeen projektipäällikkö Kaija Villman.

Ohjelman hankkeissa on herätelty luovien alojen toimijoiden omaa osaamista ja ammatti-identiteettiä. Tälle on myös ollut selkeä tarve. Esimerkiksi Voimaa taiteesta -hankkeen järjestämien koulutusten suosio yllätti jopa hankkeen tekijät: koulutukset soveltavan taiteen palveluiden tuotteistamisesta hyvinvointialalle täyttyivät silmänräpäyksessä.

”Osallistujat pitivät koulutuksia todella tärkeinä. Moni koki koulutuksen jälkeen ymmärtävänsä oman työnsä osana isompaa kontekstia – mitä minun pitäisi tehdä, mitä minulta odotetaan”, kertoo Voimaa taiteesta -hankkeessa projektipäällikkönä työskennellyt Katri Malte-Colliard.

 

Hankkeissa järjestettiin lukuisia erilaisia työpajoja, koulutuksia, valmennuksia ja verkostoitumistilaisuuksia. Voimaa taiteesta -hankkeen pilottiprojekteissa soveltavan taiteen ammattilaiset kehittivät palveluita mm. vanhusten, kehitysvammaisten ja tukea tarvitsevien nuorten avuksi.

Yhteisen kielen ja alan tietoperustan vahvistaminen on myös ollut oleellinen osa kehitystyötä. Esimerkiksi Luova Suomi - ja Produforum -hankkeissa on tuotettu erilaisia tieto- ja viestintäpalveluita luovan alan tekijöille ja kehittäjille. Verkostomaisesti päivittyvästä Luova Suomi sivustosta ja uutiskirjeestä sekä ruotsinkielistä kulttuuri- ja taidetarjontaa esittelevästä Kulturforum.fi verkkosivusta ja alan työpaikkailmoituksia listaavasta Kulturjobb i Finland Facebook-yhteisöstä on muodostunut tärkeitä tiedonvaihdon foorumeja luovien alojen kentälle.

”Luovat alat on melko uusi kehittämisala. Ei voida mennä latvasta puuhun, vaan tietoperustan vahvistaminen ja asennemuutoksen edistäminen on nyt ollut tärkeää”, toteaa Rajahonka.

JATKUU...

Lue koko artikkeli Luova Suomen sivuilta.

 

Kuvat: Luova Suomi, Päivi Kapiainen-Heiskanen ja Susanna Lyly

Uudistettu casebook luovasta taloudesta
Luova Suomi on julkaissut uudistetun Casebook – Tarinoita luovasta taloudesta -kokoelman. Julkaisu avaa luovan talouden teoreettista taustaa sekä johdattaa siihen käytännössä case-tarinoiden avulla. Monipuoliset case-tarinat avaavat luovan osaamisen mahdollisuuksia yhteiskunnan eri sektoreilla – suosittelemme kaikille, jotka haluavat pysyä yhteiskuntamme muutoksessa mukana!

Poimintoja uutisista:

Ilmoittautuminen AVEKin luovan alan ideoiden cd²- pitchauskilpailuun on avattu
Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK palkitsee luovan alan innovatiivisia sisältö-, tuote- ja palvelukonsepti-ideoita cd² -pitchauskilpailussa 6.2.2015. Ilmoittautuminen tapahtumaan on nyt avattu.

Esitystori.fi yhdistää esittävän taiteen markkinat
Esitystori.fi on uusi maksuton verkkopalvelu, joka tuo saman katon alle niin esittävän taiteen esitysten myyjät kuin ostajatkin. Tietokannan tarkoituksena on palvella sekä esittävän taiteen tilaajia että esitysten tarjoajia. Tietokannan käyttö ja sinne rekisteröityminen on ilmaista.

Tutustu Apps4Finland-kilpailussa palkittuihin sovelluksiin!
Avoimia tietoaineistoja hyödyntäville sovelluksille tarkoitetussa App2Finland -kilpailussa palkittiin hienoja sovelluksia. Palkittujen joukossa on myös useita kulttuurikohteita, karttoja sekä museoiden valokuva-aineistoja hyödyntäviä töitä.

Oulun Taidehalli hakee taiteilijoita verkkosisältöprojektiin
Oulun Taidehalli on avannut taiteilijahaun ”Studiovierailut”-verkkosisältöprojektiin, jossa esitellään eri taiteen aloja ja taiteilijoita suurelle yleisölle.

MAPSI-konferenssi taiteen ja kulttuurin yhteiskunnallisesta merkityksestä
Ensimmäinen MAPSI -konferenssi (Managing Art projects with Societal Impact) käsittelee taiteen ja kulttuurin yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tallinnassa 7.7.2015 järjestettävä konferenssi kokoaa yhteen luovien alojen ja yhteiskunnallisten aktiviteettien parissa toimivia tutkijoita, asiantuntijoita, opiskelijoita, kouluttajia sekä yrittäjiä. Abstraktihaku on nyt käynnissä!

Ajankohtaisia julkaisuja:

Kulturkokboken inspirerar om samarbete
Luckan och kulturnätverket Produforum har lanserat Kulturkokboken som bjuder på tankar och idéer om hur man kan sammanföra, inspirera och fortbilda aktörer inom det fria kulturfältet. Recept och ingredienser för gott samarbete kommer från det arbete med kulturutveckling som vi gjort inom nätverket Produforum i Svenskfinland.

Aineettomien oikeuksien hallinnan ABC
Osaatko suojella aineetonta omaisuuttasi? Ei hätää, Diges ry on julkaissut uuden ja helposti lähestyttävän oppaan aineettomien oikeuksien hallinnasta ja kehittämisestä.

Vinkkejä matkailu-alan EU-rahoitukseen
Euroopan komissio on julkaissut oppaan matkailusektorin EU-rahoituksesta vuosille 2014–2020. Kattava opas tarjoaa konkreettista tietoa eri rahoitusmahdollisuuksista sekä yksityisille että julkisille matkailualan toimijoille.

Sibelius-akatemia
Luova Tampere
Helsingin kaupunki
Jykes Seinäjoki
Aalto-yliopisto
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Vipuvoimaa EU:lta
Euroopan sosiaalirahasto

Tämä uutiskirje on lähetetty Luova Suomen uutiskirjeen tilaajille. Mikäli et halua uutiskirjettä jatkossa, lähetä pyyntö poistua postituslistalta osoitteeseen luovasuomi.viestinta(at)gmail.com.

Ota yhteyttä:

Projektipäällikkö Silja Suntola, silja.suntola(at)aalto.fi