Creative Business Cup, CBC, on kilpailu luovan alan yrittäjille, jossa haetaan maailman parasta luovien alojen bisnesideaa.
Creative Business Cup, CBC, on kilpailu luovan alan yrittäjille, jossa haetaan maailman parasta luovien alojen bisnesideaa.
Music Finlandin suomalaisen musiikkiviennin kärkihanke vuosina 2012–2013 kohdistui Isoon-Britanniaan. Kärkihankkeen tavoitteena oli kasvattaa musiikkiviennin liikevaihtoa ja suomalaisen musiikin näkyvyyttä Isossa- Britanniassa sekä niillä markkina-alueilla, joihin brittimarkkinan vaikutus ulottuu.
New Cut! Recipes -blogi vetää yhteen vuonna 2012 käynnistetyn New Cut! -vientihankkeen toimintaa ja tuotoksia.
Toimiva kaupunki on perustanut Muotoiluagenttien verkoston. Muotoiluagentit on uusi, avoin yhteisö kaikille muotoilusta kiinnostuneille kaupunkien työntekijöille. Sen tavoitteena on lisätä ymmärrystä siitä, miksi kaupungit tarvitsevat muotoilua toimiakseen ja kertoa onnistuneita esimerkkejä muotoilun käytöstä kaupunkiympäristössä.
Äänibrändäystä tutkivassa Brand X -hankkeessa tehdään selvitys siitä, millainen äänibrändäys toisi Etelä-Pohjanmaan alueen ja yritysten omaleimaisuuden esille.
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Seinäjoen yksikössä käynnistyvä Kutomo-hanke panostaa luovilla aloilla työllistymiseen.
Arvonmuodostuksen murros digitaalisessa ajassa luo uusia mahdollisuuksia yritysten liiketoimintamalleille. Tekes avasi tutkimusrahoituksen haun, jossa haetaan tähän murrokseen liittyvää uutta osaamista.
Hyvä hankaus 2.0 avaa teatterilähtöisen työskentelyn mahdollisuuksia ja käyttöalueita.
Vuoden 2014 Sauna from Finland -lähettilääksi on valittu Luovien alojen kehittämisyhdistys Digesin toiminnanjohtaja Pekka Krook.
Euroopan komissio on julkaissut haun, jossa etsitään jäseniä yhteisörahoitusta käsittelevään asiantuntijaryhmään.