”Läpinäkyvyys, luottamus, yhteisöllisyys ja yhteiskuntavastuu ovat kasvavia trendejä yritysmaailmassa”, luetteli Elina Vanhapiha Luovassa kohtaamispaikassa. ”Yhteiskunnallinen yrittäjyys on aatteellinen tai ideologinen kannanotto, ja yhteiskuntavastuu on aivan toiminnan keskiössä”.
Elina Vanhapiha Syfo Oy:stä kertoi toimintamallin periaatteista, jossa lähtökohtana on yhteiskunnallisen ongelman ratkaiseminen. Vaikka raha asetetaan välineeksi yhteiskunnallisen hyvän tekemiselle, niin tavoitteena on myös kannattava liiketoiminta. ”Yrityksen pitää harjoittaa sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristön kannalta kestävää toimintaa”. Vanhapiha myös rikkoi ennakkoluuloja: ”Monesti ajatellaan, että tämä on vain hyvinvointialan juttu, mutta toimialarajoituksia ei ole.”
”Yhteiskunnallinen yritys –merkin tarkoituksena on toimia erottautumistekijänä”, valaisi Saila Tykkyläinen Suomalaisen Työn Liitosta, joka lanseerasi merkin vajaa vuosi sitten. ”Tämä on nopea tapa kertoa asiakkaille, että yritys ratkoo toiminnallaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia tai käyttää suurimman osan voitostaan tähän tarkoitukseen. Tällä hetkellä merkinhaltijoita on noin 30.”
Kuinka muotoilua voi käyttää hyvinvoinnin lisäämiseen globaalisti? Taina Snellmanin pohdinta johti TIKAU-yrityksen perustamiseen. Tikau työllistää Intian maaseudun köyhiä ja kastittomia käsityöläisyyden kautta. Tavoitteena on pitkäaikainen yhteistyö kylien ja perheiden parissa. Haasteellista on pyörittää kahta juridista yksikköä rinnakkain: ”Tikau Share –yhdistys hoitaa humanitaarista toimintaa, kuten ruoka-apua, koulutusta ja terveydenhuoltoa, ja Tikau tekee liiketoimintaa sisustustuotteilla.”
Yleisö osallistui Yhteiskunnallisten Yritysten Living Lab –projektin Kasvuhuone-työpajaan, jossa pohdittiin arvolähtöisen yrittäjän liikeidean ydintä, tavoitteita sekä ympäristövaikutuksia. Ketjutoiminnan periaatteita avattiin työkalupaperilla, avainelementteinä arvon luominen sekä tuottaminen. Yleisössä ollut rahoitusalan edustaja halusi lisätä yhteiskunnallista vastuuta perinteiseen yritystoimintaan, luovan alan tekijät miettivät miten uusi toiminta saadaan yhteiskunnalliseksi alusta alkaen.
www.luovakohtaamispaikka.fi
www.kasvuhuone.fi
Lisätietoa Luova kohtaamispaikka tapahtumista osoitteessa www.luovakohtaamispaikka.fi.
Teksti ja kuva: Sanna Nuutinen