Findikaattori-verkkopalvelusta löytyy noin sata yhteiskunnan kehitystä kuvaavaa indikaattoria, joita voi tarkastella teemoittain. Myös kulttuuri on mukana.
Findikaattori-verkkopalvelusta löytyy noin sata yhteiskunnan kehitystä kuvaavaa indikaattoria, joita voi tarkastella teemoittain. Myös kulttuuri on mukana.
Luovan talouden agentit ja managerit ry kehittää ammattikuntaa järjestäytyneemmäksi yhteisöksi ja toimii yhteiskunnallisena vaikutuskanavana.
CreVe on Suomen toinen luovien alojen yrityksille tarkoitettu yrityshautomo.
FEET tarjoaa jatkossa ammattikorkeakouluille uuden opetus- ja tutkimustyökalun.
Pohjoismaiden hallitukset päättivät aloitteista kulttuurin ja luovuuden alueilla.
Rahoitustukea voi hakea mm. festivaaleille, näyttelyille, kilpailuille, konserteille ja taidedokumenteille.
Tulevan hakukierroksen sisältö on hyvin samanlainen kuin viime vuosien ehdotuspyyntöjen. Sveitsin osallistumisesta ohjelmaan on tehty sopimus, joten vuodesta 2011 lähtien myös sveitsiläiset partnerit ovat ohjelmaan sopivia.
Kolmas lähde järjestää 30 opintopisteen laajuisen PD-täydennyskoulutuksen kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoaloilla hyvinvointipalveluja kehittäville pilottihankkeille ja yhdistyksille.
Helsingin kaupungin tiedote kokoaa ajankohtaisia luovien alojen yritystoiminnan kehittämispalveluita pääkaupunkiseudulla.
Elokuva- ja mediafestivaali, elokuvien lisäksi tarjolla koulutusta ja tietoa alan toimijoille sekä muille elokuva- ja media-alasta kiinnostuneille.