Spillover effects of culture - ylitsevuotavaa kulttuuria?
Spillover effects -sanaparilla on ruvettu viime vuosina tarkoittamaan kulttuurin ja kulttuuriteollisuuden suoria ja epäsuoria vaikutuksia muuhun yhteiskuntaan, etenkin talouteen. Vaikka kulttuuriteollisuuden ja luovan talouden piiriin laskettavat toimialat ovat tilastojenkin mukaan jatkaneet kasvuaan, jostain kumpuaa kuitenkin todistustaakka. Onko todella niin, että kulttuuriin sijoittaminen kannattaa? Miten sen voisi osoittaa? Voisivatko tutkijat todistaa asian, jonka kaikki jo ikään kuin tiedämme?
Vierailin kesäkuussa 2014 Essenissä järjestetyssä Forum D’Avignon Ruhr -tapahtumassa, joka kokosi yli kolmesataa osallistujaa paristakymmenestä maasta vaihtamaan ajatuksia ja kokemuksia kulttuurin ja luovan talouden merkityksestä sekä vannottamaan yhteisen edunvalvonnan tärkeyttä suhteessa eurooppalaiseen innovaatiopolitiikkaan. Nyt kolmatta kertaa järjestetyn Forumin teemana oli ”Innovaatio on intohimo(a)” (Innovation is passion).
Forum pyrki kiinnittämään huomiota luovan ajattelun tuomaan taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen lisäarvoon. Forumin yhteydessä järjestetyssä tutkijatapaamisessa puhuttiin tarpeesta tutkia kulttuurin ja luovan talouden suoria ja epäsuoria vaikutuksia – spillover effects of culture and creativity. Hahmottelimme työryhmissä hyvin alustavasti eurooppalaista yhteistyöprojektia, jonka käynnistämistä vaikuttivat olevan tukemassa ainakin Nordrhein-Westfalenin osavaltio, Arts Council England ja Dortmundissa sijaitseva ECCE eli European Centre for Creative Economy, joka on perustettu jatkamaan Essenin kulttuuripääkaupunkivuonna (2010) aloitettua työtä. Mainittujen toimijoiden ydinintressi on arvatenkin löytää todistusaineistoa etenkin siitä, että julkiset kulttuuri-investoinnit tuottavat taloudellista lisäarvoa myös kulttuuritoiminnan ydinalueen ulkopuolella.
Vaikka koollekutsujat vaikuttivat olevan liikkeellä avoimin mielin, todelliseen tutkimusprojektiin on keskustellusta aihioista vielä matkaa. Jäinkin osaltani pohtimaan aiheen tutkittavuutta. Me tutkijat teimme tapaamisessa parhaamme tehdäksemme aloitteentekijöille selväksi, että asetelman pitää olla avoin ja kriittinen. Monimutkaisten vaikutusketjujen edessä tulee olla nöyrä eikä vetää liian suoria johtopäätöksiä esimerkiksi tilastoaineistojen perusteella. Ymmärrän kuitenkin paremmin kuin hyvin, millaista oljenkortta tutkimustulosten pitäisi vahvistaa. Juuri Ruhrin alueella luovasta taloudesta toivotaan vahvoja sysäyksiä taloudelliseen rakennemuutokseen.
Samalla ylitsevuotavuuden asialla oli myös vuoden 2013 Forumin yhteydessä perustettu N.I.C.E. -verkosto (Network for Innovations in Culture and Creativity), joka järjesti omat kokouksensa forumin yhteydessä. Se on päättänyt vuosittain myöntää verkoston nimeä kantavan palkinnon kulttuuriteoille, joilla on ollut positiivisia vaikutuksia ympäröivään yhteiskuntaan. Vuonna 2014 ensi kertaa myönnettyä palkintoa (10 000 eur) haki 108 projektia 22 maasta. Loppukilpailuun pääsi kymmenen ehdotusta, joiden keskinäinen järjestys ratkesi Forumin yhteydessä järjestetyssä palkintoseremoniassa. Voittajaksi selviytyi berliiniläinen RLF, jota voi luonnehtia kampanjatapahtumien sarjaksi tai – ironista kyllä näin kulttuurin ja elinkeinopolitiikan yhteisellä tontilla – yritykseksi kampittaa kapitalismi sen omalla keinovalikoimallaan. Muita palkittuja olivat mm. omaperäinen yksityinen kulttuuritalo Unperfekthaus Essenistä ja wieniläinen ”Urbanauts Street Lofts”. Myös Oberhausenin rautatieaseman torniin remontoitua taiteilijoiden kokoontumis- ja residenssitilaa Kitev e.V. monet olivat veikkailleet kärkikaartiin.
Taiteen itseisarvosta puhuttiin kyllä, mutta ei taiteilijoiden taloudesta. Luovan talouden edistämistoimenpiteet eivät Ruhrin alueella ole muuttaneet sitä tosiseikkaa, että monien taiteellisesti kunnianhimoisimpien visionäärien toimeentulo on jatkuvasti epävarmalla pohjalla. Kulttuurihype ja taiteilijoiden huono happi tuntuvat minusta varsin epäsuhtaiselta parilta. Heijastusvaikutuksien toivossa on varaa pistää pystyyn kokonainen koneisto, mutta monen taiteilijan on jatkossakin pärjättävä pelkän intohimon varassa. Jos rahaa riittää kulttuurin edistämiseen, pitäisi sitä kaiken järjen mukaan riittää nykyistä enemmän myös sen yksittäisille tekijöille.
Kirjoittaja on Ruhrin alueeseen rakastunut maantieteilijä, joka työskentelee tutkijana Aalto-yliopistossa, Aalto people - Kaisa Schmidt-Thomé.
