Luovan tiimin johtaminen vaatii kykyjä ja taipumuksia, joita ei läheskään kaikilla johtajilla ole. Luovuutta ja innovointivalmiutta tarvitaan kuitenkin kaikilla aloilla ja yrityksen kaikilla alueilla nyt enemmän kuin koskaan ennen. Kaavoihin kangistuneilla ja muutoksiin sopeutumattomilla yrityksillä ja johtajilla tulee olemaan entistä vaikeampaa.

Uskon, että hyväksi luovan tiimin johtajaksi synnytään, mutta uskon myös, että siihen voi ainakin osittain myös kasvaa. Ja aina on viisasta ottaa oppia niiltä, jotka siinä ovat jo onnistuneet.

Tärkeintä on luovuuden ymmärtäminen ja todellinen arvostaminen. Jos luovan tiimin johtaja vierastaa luovuutta tai luovaa prosessia vähänkään, on turha odottaa hyvän tiimin muodostumista hänen ympärilleen.

Ansaitakseen tiiminsä luottamuksen, johtajan on oltava sekä uskottava tiimin puolestapuhuja, kannustaja ja haastaja, että intuitiivinen ihmistuntija, joka osaa ruokkia kunkin tiimin jäsenen erityiskykyjä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Tämän lisäksi hänen on oltava sirkustirehtööri, joka pitää kiinni aikatauluista, budjeteista ja tavoitteista, ja toimii tiimin ja “yleisön” (=asiakas) välissä tulkkina ja sanansaattajana.

Monissa pitkään menestyneissä yrityksissä rooli onkin jaettu kahdelle henkilölle niin, että luova johtaja ruokkii tiimin luovuutta ja on vastuussa luovan työn tuottamisesta ja sen laadusta, ja erillinen “tuottaja” tai toimitusjohtaja huolehtii raha-asioista ja tukee suoraan luovaa johtajaa.

Käytän usein esityksissäni esimerkkinä sankariani Walt Disneyä ja uskon, että ellei Waltin isoveli Roy olisi hoitanut raha-asioita ja tukenut pikkuveljensä luovaa unelmointia, Disneyä yrityksenä ei olisi olemassa.

FastCompany-lehden luoviin tiimeihin keskittynyt lokakuun 2013 numero kuvaili juuri tällaisia yrityksiä. Mukana olivat esimerkiksi Nike, Burberry, Samsung, PepsiCo, Jawbone ja J.Crew. Kaikissa menestyksen oleellisena osana on se, että ylin johto ymmärtää luovuuden merkityksen ja tukee sitä intohimoisesti.

“Suurin ongelma maailmassa on, että aivan liian moni kasvaa aikuiseksi”
- Walt Disney

Walt Disney sanoi, että suurin ongelma maailmassa on, että aivan liian moni kasvaa aikuiseksi. Tällä hän kiteytti myös luovuuden ja luovan tiimin ytimen.

Luovaa tiimiä ja lapsenomaista uteliaisuutta, vapautta ja mielikuvituksen lentoa ei voi erottaa toisistaan. Ellei luovan tiimin johtaja ymmärrä tätä eikä osaa käyttää sitä tiimin tuloksen ravinnoksi, seurauksena on tyytymätön tiimi ja huonoja ideoita.

Menestyvien luovien tiimien johtajat ovatkin itse usein “aikuisia lapsia”, jotka eivät pelkää tunteiden ilmaisua, haaveilua, luovaa hulluutta tai luovan prosessin sotkuisuutta.

Walt oli juuri tällainen johtaja, joka osasi intuitiivisesti johtaa luovia ihmisiä ja teki heidän avullaan uraauurtavia elokuva-alan, animaation, huvipuistoalan ja markkinoinnin läpimurtoja, ja loi monia luovan työn metodeja, jotka ovat edelleen käytössä ympäri maailmaa. Ja samalla hän loi yhden maailman menestyvimmistä yrityksistä.

Ei etelään menijöitä

Walt ei vaatinut tiukkaa prosessia, vaan antoi tiimin jäsenten löytää parhaat ratkaisut omalla tavallaan. Samalla hän kuitenkin huolehti siitä, että tiimi eteni kohti tavoitetta.

Muotoilija ja taiteilija John Hench, joka oli Disneyn palveluksessa 65 vuotta, kuvasi tätä näin: “Jos Walt oli menossa pohjoiseen, hän hyväksyi, että me teimme pieniä tutkimusmatkoja itään ja länteen, kunhan me koko ajan samalla ajauduimme hieman lähemmäksi pohjoista. Mutta sitä hän ei sietänyt, että joku olisi alkanut mennä etelään.”

Waltilla oli myös tapana kuljeksia studion käytävillä ja piipahtaa milloin kenenkin työtilaan. Tällä hän loi ilmapiirin, jossa tiimin jäsenet olivat hieman varuillaan, koska koskaan ei tiennyt milloin pomo ilmestyisi paikalle. Mutta samalla he olivat tietoisia siitä, että Walt välitti ja arvosti heidän panostaan ja oli käytettävissä, jos tiimi tarvitsi kommentteja tai ohjausta.

Walt osasi luoda työympäristön, missä luovuus kukoistaa. Kun vuonna 1942 julkaistua animaatioelokuvaa Bambi tehtiin, Walt toi studioon eläviä peuroja ja muita eläimiä, ja tiimi vietti päiväkausia niiden seurassa piirtäen, valokuvaten ja keskustellen siitä, mitkä ovat oleellisia ja tyypillisiä piirteitä kussakin eläimessä ja miten kääntää tämä ymmärrys animaatioksi. Nykyään tällainen käytäntö on rutiinia luovissa yrityksissä, mutta silloin se oli ennenkuulumatonta.

Luovien tiimien johtaminen ei ole mitenkään uutta, mutta sen oppiminen on lähes kaikille tämän päivän johtajille jos ei vielä aivan välttämätöntä niin ainakin suureksi hyödyksi.

Siksi menestyneiden luovien johtajien työtä kannattaa seurata todella tarkkaan ja oppia heiltä kaikki mahdollinen. Samalla huomaa kuinka upeaa ja hauskaa – ja yritykselle taloudellisesti kannattavaa – hyvä luova tiimityö parhaimmillaan on.

Teksti: Tuija Seipell
Kuva: Ted Topping

"Liian moni kasvaa aikuiseksi” –kirjoitus on osa ”Moniäänisyydestä yhteinen sävel – Näkökulmia johtamiseen” –julkaisua, joka käsittelee johtamista ja luovaa taloutta. Moniäänisyydestä yhteinen sävel on osa Luovan Suomen julkaisusarjaa, ja se julkaistaan 5.2.2014 JOHDE-hankkeen päätösseminaarissa Musiikkitalossa. Tuon päivän jälkeen verkkojulkaisu on ladattavissa osoitteesta www.luovasuomi.fi/tietoa/julkaisuja.

Tuija Seipell
Tuija Seipell on jo 30 vuotta Pohjois-Amerikassa asunut, Suomessa syntynyt, yritysjohdon konsultti, puhuja ja kirjoittaja. Seipell on asiakaskokemuksen, muotoilun, luovuuden, motivaation ja toivon puolestapuhuja. Hänen asiakkaisiinsa kuuluu globaaleja suuryrityksiä, mm. Harley Davidson ja Nike, sekä keskisuuria ja pieniä organisaatioita ympäri maailmaa. Viimeiset yhdeksän vuotta Seipell on ollut myös maailman vanhimman ja miljoonien seuraaman design- ja pop-kulttuuriblogin www.thecoolhunter.netin pääkirjoittaja. Hän on maailman luetuin suomalainen bloggaaja. www.tuijaseipell.com.