”Miten täällä oikein osallistutaan?” kysyy eskari-ikäinen poika katsomossa isältään ensimmäisen jääkiekko-ottelunsa erätauolla. Osallistuminen, osallisuus – aikamme hittisanat, isoilla odotuksilla kyllästetyt, jokaisen päiväkoti-ikäisen perusosaamista.

Suljepa hetkeksi silmäsi ja hengitä sisään noiden sanojen tunnelmaa. Kuuntele millainen olo sinulle tulee.

Osallistuminen -  mielekäs tapa olla?

Ihminen haluaa kokea ja tehdä elämänsä mielekkääksi ja merkitykselliseksi. Parhaimmillaan osana jossain isommassa mukana oleminen tekee ihmisestä vaikuttavamman, näkyvämmän, merkityksellisemmän. Se on kuulluksi ja nähdyksi tulemista yhteisössä, sen aktiivisena jäsenenä. Samalla omat voimavarat vahvistuvat, omassa elämässä on mahdollista olla vahvemmin läsnä.

Osallistamisen kulttuurilla on tunnistettavissa toinenkin puoli. Kyse on monella tapaa diskurssiherkästä asiasta. Hyvinvointipalveluissa elää vahvana niin kutsuttu sosiaalinen diskurssi, jolle on tyypillistä määritellä osallistujat toisina “ne” suhteessa palveluntarjoajiin “me”. Toimintaa ajatellaan palvelujen tarjoamisena apua tarvitseville kohderyhmille. Yhteisen luomisen periaatteet unohtuvat. 

Monelle osallisuus ilmenee pakkona ja se ärsyttää. ”Olen osa. Muut määräävät. Osanen. Pieni. Mitätön.” Ryhmässä voi iskeä tyhjän paperin pelko. Vieruskavereiden pensselit suhisevat jo, oma käsi ei liikahdakaan. Hyväksi havaitut keinot ja menetelmät ovat arvokkaita vertailun tarpeen ja pelon voittamisessa.  Ohjaajan osaamisen puute voi käydä kalliiksi.  

Osallisuus, luovuus, osaaminen

Hallitusohjelmassa todetaan, että suomalaisen työn kilpailukyky perustuu osaamiseen ja luovuuteen. Ihan jokaisen osaamisresurssit halutaan hyödyntää, yksilö- ja yhteiskuntatasolla. Rakennemuutosaloilla luovuus ja osaaminen saatetaan uudistumisen välineiksi, osaamisen ja innovaatioiden airueiksi.

Syvällisenä  poliittisena tavoitteena on köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen. Tätä kautta haetaan parannusta opiskelumotivaatioon, koulutukseen hakeutumiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Osaamisen ja luovuuden kannalta ruohonjuuritasolla keskeistä onkin perheiden hyvinvoinnin ja jokaisen yhteiskunnallisen osallisuuden kokemuksen lisääminen.

Aineetonta hyvinvointia – kaikille?  

Luovuutta, aktiivisia elämäntapoja sekä terveyttä ja hyvinvointia vahvistavilla kulttuuri-, liikunta- nuorisopalveluilla halutaan ja voidaan edistää edellä kuvattujen tavoitteiden saavuttamista.  Vaikuttavia käytäntöjä on jo luotu. Sosiaalista sirkusta harrastavan perheen arki rullaa helpommin. Liikkuvassa koulussa työrauha säilyy paremmin ja oppiminen tehostuu. Nukketeatteripajoissa toteutuu vanhempien vertaistuki ja sosiaalisesti vetäytyvä lapsi oppii ilmaisemaan itseään. Taiteen ja kulttuuritoiminnan sekä liikunnan ja yhteisöllisyyden vaikutuksista terveyteen, hyvinvointiin, tasa-arvoon ja osallisuuteen saadaan jatkuvasti uutta tietoa.  

Etenkin ihmisen oman luovuuden tunnistaminen ja sille rakentaminen vahvistaa aineettoman hyvinvoinnin rakentumista. Kun omat elämykset ja luovat voimavarat, osallisuus ja vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa pääsevät tekemään voimaannuttavaa työtään, itsensä kehittäminen ja toimintakyvyn ylläpito tulee mahdolliseksi.

Palvelu- ja harrastustoiminta tavoittaa kuitenkin parhaiten ne, jotka ovat tottuneet käyttämään niitä. Tunnistathan yhteisen haasteemme? 

Yhdistelmäosaamista

Jotta palvelu- ja harrastustoiminta saavuttaisi myös ne, jotka nyt jäävät niiden ulkopuolelle, tarvitaan uudenlaiseen osallistamiseen nojaavia palvelu- ja toimintamuotoja. Näiden kehittäminen edellyttää ruohonjuuritason ymmärrystä, kokemusta ihmisten kanssa työskentelystä, asiakkuusajattelun ja palvelumuotoilun hyödyntämistä, vaikutusten arviointia ja monialaista laatutyötä. Ei voi myöskään unohtaa kumppanuuksien rakentamista, tuotantoprosessien hiomista, hallinnon ja osaamisen vahvistamista.

Kehitettävää riittää. Kokemus osoittaa kuitenkin, että aina ja kaikkialla palataan takaisin ydinasiaan: Mitä me yhdessä tahdomme – ja ketkä kaikki ovat me? Työtä riittää varmasti sekä julkisen, yksityisen että kolmannen sektorin toimijoille ja tilaa on erityisesti näiden rajapinnoissa syntyville ratkaisuille. Yhden alan ydinosaaminen toisen alan vahvuuksiin ja kokemukseen yhdistettynä voi olla juuri se mitä tarvitsemme.

Otetaanpa esimerkkinä vaikkapa vanhempien osallistaminen lapsia ja nuoria tukevaan toimintaan.  Kuinka tuttua onkaan valmentajille ja ryhmänohjaajille tilanne, jossa uransa huippuhetkiä elävien huippusuorittajavanhempien lapset jäävät paitsi vanhempien läsnäolosta kun citymaasturi tiputtaa lapsen harrastukseen ja noukkii tunnin päästä samalta ovelta. ”Isi näitkö kun mä onnistuin!?”, kuuluu poissaoleville korville ja ”hetkisessä” syntyvät hyvinvointivaikutukset jäävät saavuttamatta. Tilalle hiipii pettymys ”kun kukaan ei välitä”. Kuinka paljon osaamista valuu hukkaan kun kukaan ei näe ja tunnista sitä? Entä jos superisä suorittaisi viikoittaisen kuntopiirinsä samassa tilassa kuin yläasteikäinen tytär harjoittelee harrastelijateatterin valosuunnittelua? Jos yhdessä ohjaajan kanssa todettaisiin tyttären innostus ja autettaisiin löytämään opiskelupaikka jossa into muokkautuu osaamiseksi? Jos opiskelupaikkaan voisi päästä harrastustoiminnan portfoliota esittelemällä koulutodistuksen sijaan?

Osaamisalueena monialainen, rohkeiden kokeilujen yhteistyö on aivan oma alalajinsa. Usein eteenpäin on mentävä harvioimalla eli yhdistämällä arviointi ja hapuilu.

Kaikuja kolmannelta lähteeltä

Monialainen Kolmas lähde teki vuosina 2008-2014 työtä yhdistysten palvelutuotannon kehittämiseksi. Yhdistyksiä on tituleerattu yhteiskunnan tiimityön yksiköksi ja yhdistysten palvelut ovat lähtökohtaisesti asiakkaita ja jäseniä osallistavia ja yhteiseen tekemiseen perustuvia. Tästä orientaatiosta voimme ammentaa paljon. Kehittämistyössä vastaan on tullut kuitenkin ketterien, kansalaislähtöisten aloitteentekijöiden sijaan yllättävän paljon hitaasti maailman muutosaallokoissa kääntyviä rakenteita. ”Meillä on jo 40 vuotta historiaa.” Hienoa! Jäämme pohtimaan kuitenkin: mitä teillä on tarjota minulle, nyt? Kuinka minä voin osallistua – kuinka osallistatte minua?

Yhteisömuoto ei koskaan takaa sellaisenaan onnistuneita toimintatapoja. Kyse on syvemmistä ihmisten yhteistyön organisoimisen malleista, ja näiden tuleekin jatkossa olla vielä tarkemman tarkastelun kohteena myös luovien alojen työn ja palveluiden kehittämisessä.

Kohti luovempaa, osallistavampaa Suomea

Luova Suomi ja Kolmas lähde ovat rakentaneet alustaa luovemmalle, osallistavammalle Suomelle. Monia ajatuksia on saatettu itämään, testattuja toimintamalleja inspiroimaan, työkaluja auttamaan. Nyt alkaneen EU-rakennerahastokauden yksi keskeisistä näkökulmista on rakentaa tälle pohjalle vielä vahvempaa ja laajempaa yhteistyötä ja mahdollistaa hyvän työn hedelmien entistä runsaampi levinneisyys. Arvokkaalla hanketyöllä voidaan jatkossakin vahvistaa osallisuutta, luovuutta ja osaamista. Yhdistämällä vielä vahvemmin osallistavat ja luovat verkostot voimme jatkaa tätä innostavaa työtä yhdessä.

Keskeinen kysymys palvelurakenteissa ei enää ole se osallistetaanko, vaan ”miten täällä oikein osallistetaan”. Luovuudella – ja luovien alojen ammatillisella osaamisella - on osansa tähän vastaamisessa.

Kirjoittaja Elina Vanhapiha toimi vuosina 2013-2014 valtakunnallisen Kolmas lähde –koordinaatiohankkeen kulttuurialasta vastaavana projektipäällikkönä.

Jutun inspiraationa ovat toimineet Kolmas lähde –hankkeen monipuolinen tieto- ja kokemusaineisto.